Päivä uudessa vaipassa

Päiväni pelastui tänään ihanalla tavalla, kun sain eräältä nimettömältä henkilöltä erikoisen mukavan lahjan: kaksi kappaletta ihka oikeita Bambino-merkkisiä aikuisten vauvojen vaippoja! Äärimmäisen söpöillä kuvioilla koristellut, paksut muovipintaiset teippivaipat tekivät perinteisestä ostospäivästäni kertaheitolla jännittävämpää.

Lienee paras aloittaa hiukan kauempaa: Olen, kuten tiedetään, kiinnostunut suuresti aikuisten vaipoista ja niihin liittyvästä alistamisen ja nöyryytyksen tunteesta. Rekisteröidyin taannoin jopa eräälle kyseistä fetissiä käsittelevälle foorumille ja tulin julkaisseeksi siellä tarinankin ("MARIKA"). Jostain kumman syystä kyseinen tarina herätti foorumilla sen verran huomiota, että jengi tuntui käyvän aivan kuumana kun päätin olla jatkamatta kyseistä tarinaa kahta osaa enempää (mielestäni se on tuollaisena novellimuotoisena paras...). Ehkä juuri siitä syystä eräs foorumin käyttäjä lähestyi minua ja teki minulle mielenkiintoisen tarjouksen: ilmaisia vaippoja tarinoita vastaan! Rohkeana tyttönä päätin luonnollisesti tarttua tilaisuuteen.

Huomaamattomaan postipakettiin käärityt vaipat olivat uskomattoman kauniita: paksut neliteippiset vaipat, joiden edustaa koristaa erittäin vauvamainen kuviointi (vieläpä tekstillä "baby") - toisin sanoen vaippa, jollaista olen aina halunnut kokeilla. Minun oli välittömästi mentävä lähimpään julkiseen vessaan laittamaan toinen vaippa päälleni... vaikka en tiedä oliko se kovin järkevää, pienessä tilassa teippivaipan kiinnittäminen kun on lähes kohtuuttoman hankalaa. Lisäksi otsalohkoni sykki punaisena pelkästään jännityksestä, kun koko ajan olin aivan varma, että joku pian kävelisi sisään ja kuulisi varsin kovaäänisen vaippani rapinan.

Lopulta sain vaipan kuitenkin kiinni. Se oli mahtava! Istui aivan upeasti. Vaippa paitsi näytti, myös tuntui hyvältä päällä. Materiaali oli pehmeää ja kutkutteli sisintä pienelläkin liikkeellä. Isolta vaikuttanut vaippa ei ollut edes yhtään liian iso, tällainen läskiperse kun tunnetusti olen, mutta paksu kylläkin. Tosin olen kuullut, että vieläkin paksumpia vaippoja on olemassa, mutta ne ovat toistaiseksi jääneet minulta todistamatta. Itse asiassa tähän mennessä minulla on kokemusta tasan neljänlaisista vaipoista: Liberon yökastelijavaipoista, Tena pantseista, Seni-merkkisistä halpavaipoista ja nyt siis amerikan ihmeistä nimeltä Bambino. Ei ole vaikea arvata, mikä vie minun asteikollani voiton siitäkin huolimatta, että Liberoihin on pakko suhtautua nostalgisesti... Mutta siitä lisää toiste.

Loppupäivän oleskelin siis vaipat jalassa. Pyörin kaupungilla ja tein ostoksia, mutta koko ajan mukana oli sitä toivottua ekstrajännitystä. Vaippa oli sen verran paksu, että sen saattoi mielestäni erottaa vaatetukseni alta, mutta en silti usko kenenkään kiinnittäneen tällaiseen mahdollisuuteen huomiota. Sen sijaan hain itse kokemuksesta äärimmäisyyksiä tekemällä pari tyhmää temppua, esimerkiksi riisumalla housuni kokonaan supermarketin sovituskopissa ja ihailemalla vaippaani sen peilistä. Vain ajatuskin siitä, että joku vetäisisi verhon ajattelemattomuuttan auki sai sieluparkani sykkimään pimeää nektaria... Toinen huomattavan typerä tekoni oli ajoittainen pyllistely, jota siinä ihmisvilinässä tein milloin milläkin tekosyyllä, vaikka tiesin housujeni olevan vyötäröltään matalahkot.

Nöyryytysfetissini ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulla olisi uskallusta todella nöyryyttää itseäni. En voisi kuvitellakaan käveleväni tyyliin aurinkorannalla jalassani pelkät Bambinot, vaikka ajatus kuinka sisintäni kiehtookin. Minulle tärkeää ei kuitenkaan ole kehoni maine vaan oma identiteettini. En missään tapauksessa halua tuttujen ihmisten yhdistävän minuun minkäänlaisia viitteitä kiinnostukseni kohteista. Yleisessä marketissa on kuitenkin yleensä se hyvä puoli, että ihmiset harvoin tuntevat sinua, eivätkä kiinnitä huomiota, vaikka jolla kulla jotain valkoista housujen raosta pilkottaisikin. Kellonaikakin palveli tarkoitustani, sillä harva tuttavani liikkui siellä päin siihen aikaan.

Päivän kohokohtana oli päättää vaipan elinkaari sille ominaisella tavalla. Nyt täytyy heti alkuun huomauttaa, että pelkään ulostefetissejä yli kaiken, joten tällä tarkoitan pelkästään numero ykköstä. Juodessani reilusti nesteitä päivän aikana rakkoni oli todella alkanut täyttyä. Minun ei ollut alkujaan tarkoitus käyttää vaippaa vielä, mutta koska olin "pakotettu" tilanteeseen, muuten luonnollisesti mieleni. Halusin tehdä sen mahdollisimman hyvällä paikalla, piilossa, mutta kuitenkin julkisesti, sillä halusin kokea sen nöyryyttävän tunteen, jonka kuvittelin saavani joutuessani suorittamaan jotain perin yksityistä julkisella paikalla - ja vielä vaippaan kuin pikkulapset!

Valitsin siis paikallisen Stockmannin, jossa etsin paikan kyyristyä. Olin katselevani tavaroita, levitin jalkojani ja annoin tulla. Kuuma pissa levisi vaippaan uskomattomalla tavalla. Aluksi tuntui, että olin litimärkä, mutta hetken kuluttua tilanne tuntui tasoittuvan. Punastelin. Mitä ihmettä olinkaan mennyt tekemään. Vaippa tuntui märkänä todella painavalta ja hetkeksi iski todellinen paniikki, sillä halusin siitä pian eroon. Kenties märät vaipat eivät ole se minun juttuni tässä fetississä. Onneksi pääsin pian vessaan, jossa riisuin vaipan, kuivasin alapääni ja piilotin vaipan huolella yleiseen roskakoriin. Samalla mietin, että olihan tullut taas koettua sellainen masokistinen hullunmyräkkä, että se täytyy ottaa pian uudelleen...

Minun infernoni - osa 2

Sisään astui kolmas mies, jolla oli tällä kertaa käsissään kokonaan uudet vaatteet. Asukokoelmaan kuuluivat lapsellisen näköiset sukkahousut, lolitamainen mekko pitsikoristein, ja mustat, nukkemaiset kengät. Käsirautani aukaistiin ja minun käskettiin vetää vaatteet ylleni. Riisuin itseni noiden kolmen miehen silmien edessä ja puin vaatteet niin nopeasti kuin olotilaltani pystyin. Mekko sai minut näyttämään vauvanukelta, jollaisilla olin leikkinyt lapsuudessani. Sain päähäni vielä pitsikoristeisen myssyn, jonka jälkeen minut talutettiin takaisin eteiseen. Tutin he sentään ottivat minulta pois.

Pukumiesten joukko teki välittömästi tilaa nähdeksään kaltaiseni ilmestyksen. Minut ohjattiin keskelle huonetta, jotta kaikki saattoivat nähdä minut. Siellä odotti myös vanhemman puoleinen prostituoitu, joka oli pukeutunut keskiaikaisen sisäkön vaatteisiin. Tämä ruma ja vankkarakenteinen nainen katsoi minua yhtä kylmästi kuin kaikki ympärilläni olevat mieshenkilöt. Seuraavaksi minulle kuiskattiin ohje, jota en olisi selvinpäinkään ymmärtänyt kertakäskynä: "laske allesi".

Tiedostin tilanteen toivottomaksi. Minulla ei ollut pakotietä. Miehet olivat piirittäneet minut ja he odottelisivat kyllä vaikka koko päivän saadakseen haluamansa. Jännityksen ja huumeiden luoman tilani takia rakkoni oli joka tapauksessa ehtinyt tuottaa minulle jo jonkin verran vaivaa, joten päätin tehdä sen nopeasti, jotta koettelemus olisi äkkiä ohi. Pinnistin luonnollisesti, mutta mitään ei tapahtunut. Se oli huomattavasti hankalampaa kuin olin kuvitellut. Yritin rentoutua, mutta siitäkään ei tullut mitään. Kaikkien niiden miesten katsellessa oli täysin mahdotonta lirauttaa vähänkään.

Ponnistelin ja ponnistelin jalat kippurassa, mutta tuloksetta. Se oli kuin yrittäisi saada orgasmia pakon edessä. Jonkinaikaa sitä katsottuaan vanhempi naisprostituoitu sanoi tiukalla äänellään, että ongelmiini löydettäisiin kyllä apua, jos en siihen pystyisi. Samassa hän läimäytti minua täysin varoittamatta poskelle. Yllätys sai keskittymiskykyni herpaantumaan ja yllättäen keskeytynyt ponnistelu vapautti sulkijalihakseni. Tunsin kuuman suihkun valuvan pitkin leviävän takapuoleeni ja sisäreisiini, valuvan pitkin jalkojani ja lopulta lorisevan punaiselle kokolattiamatolle. Naiivina tyttönä olin suorituksestani helpottunut.

Siinä samassa vanhempi prostituoitu tarttui minua hiuksista, taittoi minut kumaralle, nosti hamettani, laski housujani ja antoi minulle kunnon piiskauksen samalla noitumalla minulle, kuinka paha tyttö olin ja miten rumasti olin juuri tehnyt. Aistieni ollessa nyt herkemmillään tuo käsittely tuntui pahemmalta kuin aiempi piiskaus. Tunsin jopa kaipaavani sitä helvetin tuttia! Miesjoukko katseli kasvottomana massana alistustani ja kuulin heidän hengityksensä kiihtyvän ja syventyvän. Olin vaiti ja otsalohkoni sykki häpeän tunteesta. Pahempaa oli kuitenkin luvassa, kuten sain huomata naisen raahatessa minut toiseen huoneeseen miesjoukon seuratessa perässä.

Se huone oli kauttaaltaan kirkkailla väreillä koristeltu pyöreän muotoinen huone, jonka keskellä oli korotettu lavantapainen. Sen päällä oli illan siihen mennessä suurin hämmästykseni, valtavan kokonen hoitopöytä. Minut talutettiin sen luo miesjoukon hajaantuessa ympärilleni "katsojasyvennökseen". Nainen käski minun käydä makuulleen pöydälle. Päästäni pyörällä, häpeästä ja pelosta sekaisin päätin olla tottelevainen, jotta ainakaan fyysistä kärsimystäni ei tämän illan aikana enää päästäisi lisäämään.

Siinä minä makasin, kymmenien perverssien raharikkaiden liikemiesten katsellessa, lolita-asuisena fantasiahahmona, sukkahousut kastelluina, vanhemman naishenkilön "hoidettavana" jättikokoisella hoitopöydällä. Aivan aluksi sain tutun tuttini takaisin, vaikka se tällä kertaa oli luonteeltaan rangaistusmainen. Nainen posti jalastani kengät ja veti märät sukkahousuni pois. Nöyryyttääkseen minua hän painoi ne lähelle kasvojani, jotta näkisin, miten kastuneet ne olivat. Alapää paljaana hän käski minut nostaa jalat ylös. Värisevin elein sen teinkin ja paljastin samalla koko kalleuden sille osaa "katsomosta", joka sattui olemaan takapuoleni takana. Imin tuttiani ja katsoin tiukasti kattoa.

Samalla tunsin katsojien hengitysten taas kiivastuvan. Nainen kaivoi esiin kahdet käsiraudat ja lukitsi ranteeni tiukasti nilkkoihini, kunnes olin tyystin avuttomassa asennossa. Asento sattui. Tutti vaimensi taas nyyhkytykseni. Sitten kuulin muovista rapinaa ja ymmärsin, mitä oli tapahtumassa: minulle laitettaisiin vaippa! Hetken paniikissa yritin rimpuilla irti ansastani, mutta se oli hyödytöntä. Nainen asetteli vaipan auki peppuni alle, läimäytti minua kipeästi ja alkoi laittaa sitä tottunein käsin kiinni. Nyyhkin voimakkaasti järkytyksestä, kivusta jä häpeästä. Miesten joukkio hengitti kiivaasti ja aavistin usean päässeen päämääränsä. Kun vaippa oli kiinni, usea katsoja poistui.

Kahleeni irroitettiin ja minun käskettiin nousta pöydälle seisomaan. Horjuvin jaloin toteutin jo ihmeenä pitämäni teon ja paljastin vaippatakamukseni koko ympäröivälle miesjoukolle. Seuraava käsky kuului "kumarru". Suljin silmäni ja annoin kyyneleeni tippua maahan. Kumarruin ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen ja näin miehiä selkeästi kiihottava kumarrus tuli suoritettua joka suuntaan. Kun olin sen tehnyt, minun käskettiin laskeutua. Samassa tunsin vihlovaa kipua ja kaikki pimeni jälleen.

***

jatkuu...

Minun infernoni - osa 1

Ajattelin kirjoittaa vuorostaan hiukan synkemmän sadomasokistisen tarinan kepeämmän ja arkisemman Johanna-tarinan vastapainoksi. Tässä tarinassa pyrin olemaan ainakin omien mieltymysteni suhteen mahdollisimman estoton! -kirjoittaja

**

Eloni vaelluksen alkuvaiheilla minä harhailin pitkin synkkiä katuja, polulta oikealta poikenneena. Kovin raskasta on sanoinkuvailla sitä olotilaa, sitä paikkaa ja niitä tapahtumia, joita ajatellessa vielä muistikin säikkyy. Se ei ollut kaukana henkilökohtaisesta helvetistä, mutta koska myös jotain korvaamattoman nautinnollista siitä sain, täytyy minun tapojeni mukaan se tässä nyt kuvata. Se tapahtui Amsterdamissa.

Olin kammottavassa olotilassa. Kehoni oli pumpattu täyteen mikä kamalimpia mömmöjä ja kaasuja, joita vain Amsterdamin yöelämässä voi 20-vuotias nuori neitokainen karskeilta hollantilaismiehiltä pyytämällä saada. Olin harrastanut seksiä sen illan aikana ainakin viiden eri tyypin kanssa, joista viimeisin oli lopuksi puukolla ryöstänyt rahani, laukkuni ja päällysvaatteeni. Kuljin rikkonaisessa pikkumustassa, meikit naamalle levinneenä, hirvittävän vesisateen läpi alueelle, joissa loistivat punaiset lyhdyt. En tiedä, mitä siellä tein, olin aivan neuvoton. Sitten eräs ovi avautui ja minut pyydettiin sisään.

Se paikka sai ihoni kanan lihalle. Punaisena hehkuva eteinen täynnä virallisen näköisiä pukumiehiä, joista osa siemaili shampanjaa tarjoilijoiden kantaessa niitä heille miten ehtivät. Eteisen katossa oli kultakirjaimin muotoiltu lause "Ken tästä käy, sen kaikki toiveet täytetään", näin sain kuulla jälkeenpäin. Nyt minut talutettiin tästä tilasta suoraan seuraavaan, synkkään mustaan huoneeseen, josta muistikuvani ovat hyvin heikot.

Seuraavaksi istuin yksin kokolattiamatolla varustetussa huoneessa. Päälläni oli röyhelöpitsein koristeltu korsetti, pieni musta alushame, stringit, verkkosukat ja tiukasti nyöritetyt korkeakorkoiset kengät. Istuin varsin lyhyellä sängyllä, jossa oli kaide vain ydessä päässä. Samassa sisään astui muuan mieshenkilö, yllään tumma puku ja kasvoillaan pitkällä nokalla varustettu teatterinaamio. Ovi sulkeutui ja mies kaveli viereeni. Hän seisoi ensin hiljaa ja sanoi "nouse". Nousin horjuvin jaloin ylös ja katsoin minua yli kaksikymmentä senttiä pidempää miestä kasvoihin. "Käy makaamaan" hän sanoi ja minä tein työtä käskettyä. Ajattelin, että oli taas aika antautua aistien vietäväksi. Toisin kävi.

Kuulin miehen vetävät teräaseen tuppeesta. Mieleeni tuli huutaa apua, mutta mies totesi kylmästi "ole hiljaa". Mitä sairasta tämä julma mies voisi minulle keksiäkään? Olin täysin hänen armoillaan. Mies siveli puukkonsa terällä sisäreisiäni ja vilunväreet kulkivat läpi kehoni. Alushamettani nostettiin ja puukko tunkeutui hiljaa stringieni alle. Pienellä nipaisulla mies leikkasi niiden saumat poikki.

Sen jälkeen sisään astui toinen mies, yllään hiukan erilainen teatterinaamio. Hän heilutteli kädessään victoriaanista piiskaa. Tunsin ikävän vihlaisun takapuolessani, kun toinen mies käski minun kääntyä ympäri. Makasin mahallani lyhyen sängyn reunalla ja laskin polveni maahan. Mies nosti jälleen hamettani ja poisti stringit tieltä. Sitten hän sulki käteni selkäni taakse käsiraudoin. Toinen mies asettui taakseni piiska kädessään, mutta toinen istui sängylle viereeni. Hän tarrasi minua hiuksista kiinni ja nosti päätäni. Mieleni teki huutaa, mutta en uskaltanut. Mies näytti minulle kädessään olevaa vauvojen tuttia. "Aukaise suusi" mies sanoi. En uskaltanut laittaa vastaan. Posket punoittaen nappasin tutin suuhuni. "Älä pudota sitä." Mies sanoi ja sitten alkoi paukkua.

Se oli suorastaan uskomatonta. Piiskan läimäytykset tuntuivat joka solussani. Purin tuttia voimalla ja puristin silmiäni kiinni. Toinen mies tuijotti minua suoraan silmiin ja piti edelleen kiinni hiuksistani. Piiskaaja korjasi välillä asentoani, nosti takapuoltani ylöspäin ja jatkoi taas. Sitä jatkui pitkään, aivan liian pitkään. Minua on piiskattu aiemminkin ja jo viisi minuuttia täyttä settiä tuntuu äärimmäiseltä kokemukselta, mutta nyt nämä vanhat äärirajat tuntuivat olevan lasten leikkiä.

Lopulta piiska lopetti viuhumisensa. Poskeni olivat kyyneleistä märät. Purin tuttia edelleen ja yritin purkaa itkuni siihen. Seuraavaksi luvassa oli se, mitä olin odottanutkin. Kummatkin miehet astuivat vuorollaan taakseni, tarttuivat kaksin käsin levitetyistä reisistäni ja antoivat kalunsa työntyä sisälleni. Samaan aikaan toinen miehistä katseli minua suoraan silmiin. En tiedä kumpi tuntui pahemmalta, miesten hätäiset liikkeet vai takapuoleni uskomaton kuumotus tilanteen ollessa päällä. Tuijotuksesta en paljoa välittänyt, tiesin sen tuovan nautintoa lähinnä miehille itselleen. Tutti tuli jälleen tarpeeseen, se myös auttoi vaimentamaan voihkintani matalaksi vingunnaksi.

Kun kumpikin miehistä oli saanut halunsa tyydytettyä ja peppuni oli aivan hellä. Minua oksetti. Huumeiden vaikutus oli yllättäen alkanut laantua ja hiukan lamaantuneet tuntoaistini nousivat yliherkkään tilaan. Makasin kyyryssä sängyllä silmät tiukasti kiinni, voimakkaasti nyyhkien ja tuttia voimalla purren. Miehet katselivat kylmästi olotilaani armeliaan pitkään, kunnes oli jälleen aika nostaa kärsimykseni uudelle tasolle.

***

jatkoa seuraa...

MARIKA eli kuinka pieni vahinko pilasi nuoren tytön aurinkoloman

ENSIMMÄINEN LUKU: Pieni vahinko

Marikaa jos ketään ei voisi koskaan luonnehtia pahaksi tytöksi.

Koko elämänsä hän on ollut tottelevainen tyttö niin koulussa, harrastuksissa ja erityisesti kotona. Marika on perheen ainoa lapsi ja hänen äitinsä yksinhuoltaja Marikan isän kuoltua keuhkosyöpään muutama vuosi ennen tarinamme alkua. Isän kuolema katkeroitti Marikan äidin ja monessa suhteessa tottelevainen tyttö on joutunut kärsimään äidin oikuista. Siitä huolimatta äiti ja tytär rakastavat toisiaan, eikä mikään Marikan kokema ole murtanut heidän tätä verisidettä. Mutta kuinka kävikään perherauhan kun äiti ja tytär matkasivat viimeistä kertaa yhdessä aurinkolomalle välimeren rannoille?

Kun Marika valmistui ylioppilaaksi, päätti hänen äitinsä että veisi tytön vielä kerran yhteiselle lomareissulle ikään kuin palkkioksi hyvästä työstä: olihan Marika neljän laudaturin ylioppilas. Äiti säästi rahaa yli vuoden ja sopivasti Marikan 20-vuotissyntymäpäivien aikoihin matka muuttui todellisuudeksi. Pätkätöillä itseään elättänyt Marika oli luonnollisesti matkasta valtavan innoissaan, sillä ei koskaan aiemmin ollut matkustanut Haaparantaa kauemmas. Varhain torstaiaamuna lähdettiinkin iloisin mielin kohti lentokenttää.

Marika oli varsin sievä tyttö. Hänellä oli kullankeltaiset, kiharat hiukset ja pienet, pyöreät kasvot. Hän oli varsin solakka ja pieni ikäisekseen, eivätkä hänen rintansa olleet kovin suuret. Vartalossa näkyi koko lapsuuden ajan kestänyt taitoluisteluharrastus, jota Marika harjoitti parhaimmillaan kolme kertaa viikossa – vaikkei edes pitänyt koko lajista. Se kuitenkin soi hänelle jonkinmoisen vapauden häipyä hyvästä syystä pois kotoa edes joskus, sillä muuten Marika vietti kaiken aikansa lähinnä netissä oleskellen ja telkkaria katsellen. Kavereita hänellä kyllä oli, mutta huonojen kulkuyhteyksien takia hän pääsi nauttimaan näiden seurasta ainoastaan koulussa. Tämä oli tehnyt Marikasta lievästi erakkomaisen luonteen.

Marikan äiti taas oli kuin Marikan täydellinen vastakohta: pitkä, ruma ja lihava vanha nainen, jonka musta tukka toi kovasti mieleen vanhojen kauhuelokuvien mustalaiseukot. Mitä vanhemmaksi Marika oli tullut, sitä selvemmin oli alkanut vaikuttaa siltä, että äiti kadehti tyttärensä kauneutta. Erityisesti silloin, kun Marika oli seurustellut kahta vuotta vanhemman pojan kanssa, oli äidin käytöksessä liiankin selviä mustasukkaisuuden merkkejä. Äidin oikuttelu johtikin lopulta siihen, että poika vaihtoi syvästi rakastuneen Marikan hivenen helpommin tavattavaan tyttöön, jonka perhe oli myös vastaanottavaisempi. Tämä romanssi oli jättänyt Marikan sydämeen valtavat arvet, mutta asiasta ei koskaan hänen perheessään puhuttu sen päättymisen jälkeen.

Matkalla lentokentälle nämä asiat eivät olleet sen kummemmin Marikan kuin hänen äitinsä mielissä. Päinvastoin heillä oli valtavan hauskaa: he puhelivat siitä, kuinka matkakohteessa Kreetalla olisi paljon nähtävää ja paljon tekemistä ja miten he söisivät joka päivä eri ravintolassa hyvää kreikkalaista ruokaa. Äiti myös yltyi vitsailemaan ja nauramaan, mikä ei ollut kovin yleistä hänen tapauksessaan: hän oli yleensä valtavan vakava ihminen, kuten lakimiehenä työskennelleestä naisesta saattaa kuvitellakin. Nyt hän oli kuitenkin iloinen ja siksi Marikallakin oli syytä hymyyn: lomasta voisi tulla todella mahtava kokemus!

Lentokentällä vuorossa oli ensimmäisenä lähtöselvitys, jonka jälkeen päästiin turvatarkastuksen kautta kansainväliselle puolelle. Marika ei koskaan aiemmin ollut käynytkään lentokentällä, mutta ah! miten hän viehättyikin niin suuresti kansainvälisen puolen tunnelmasta! Niin paljon nähtävää, niin paljon ulkomaalaisia ja niin paljon kulttuureja samassa paikassa… Ero Marikan aiemmin kotiin ja kouluun rajoittuneeseen maailmankuvaan oli valtava. Nyt Marika vasta alkoi ymmärtää matkailun koko ajatuksen ja alkoi odottaa matkaansa entistä kovemmin. Miten hän jaksaisi odottaa koko lennon ajan pääsyä Kreetan maaperälle? Tätä miettiessään Marika päätti ostaa jotain hyvää juotavaa ja jotain lukemista lentokoneeseen vietäväksi. Väsymyksen torjuakseen hän valitsi energiajuomapullon ja aurinkorannalle sijoittuvan kioskipokkarin.

Äiti oli kuitenkin hävinnyt Marikan palattua kauppapaikastaan. Hetken etsittyään Marika huomasi äidin halailevan henkilöä, joka oli hänellekin ennalta tuttu: se oli hänen tätinsä Kristiina! Marika juoksi nopeasti halaamaan tätiä, joka oli ollut hänelle aina niin rakas, mutta jota hän ei ollut nähnyt yli vuoteen. Samalla Marika pääsi näkemään vasta toisen kerran serkkunsa, kolmivuotiaan Niilo-pojan. Kristiina kertoi yllättäen olevansa lähdössä samalle lennolle Marikan ja äidin kanssa, sillä hänen matkansa määränpää olisi lennon välilaskupaikka. Kaikeksi onneksi Kristiina istuisi vielä hyvin lähellä heidän penkkiriviään.

Kuulutuksen käydessä Marika asteli ensimmäisen kerran elämässään lentokoneeseen. Aluksi hän hämmästeli sitä, kuinka näin suuri masiina voi ylipäänsä lähteä lentoon. ”Tämähän on kuin junan vaunu!” hän ajatteli itsekseen. Löydettyään paikkansa Marika istahti ikkunapaikalle ja antoi äidin tulla viereensä. Käytäväpaikalle istahti vielä muuan vanhempi rouva. Kristiina lapsineen olivat myös löytäneet paikkansa hieman edempää ja Marikan katseet kohdattuaan täti vilkutti iloisesti. Samalla hän vinkkasi, että koneen noustua Marika voisi tulla pitelemään Niiloa, kuten lentokentällä oli puhuttu. Samalla Marika huomasi erään asian, jota hän ei ollut tullut ajatelleeksi: kuinka kummassa hän pääsisi lentäessä vessaan? Siinä samassa Marika alkoi tuntea pientä paniikkipainetta rakossaan. ”Voi ei…”

Sitten lähdettiin nousuun. Marikan vatsanpohjaa kipristeli ja hän tunsi valtavaa pelkoa. Kun kone irtautui maasta, kohtasi Marika mielessään kuolemanpelon ja kaikki lentämiseen liittyvät riskitekijät, eikä hän ollut koskaan pelännyt niin valtavasti. Samalla hän huomasi unohtaneensa hetkeksi tyystin rakkonsa ja viime hetkellä muisti jännittää sulkijalihaksensa. ”Voi luoja…”, hän ajatteli, ”…miten tässäkin olisi voinut käydä!”. Sitä ajatusta Marika ei tosin kauaa mielessään vatvonut, vaan kiinnitti huomionsa toisaalle: kone oli ilmassa ja ikkunasta avautui näköala, jota Marika ei ollut ikinä eläissään nähnyt.

Totuteltuaan viimein lentokoneessa oloon Marikan alkoi tehdä mieli ruokaa. Lentokoneen ruuan huonosta maineesta tietoisina Marika ja äiti olivat ottaneet omat eväät mukaan, jotka he ensi töikseen söivät. Syötyään Marika huomasi samalla myös väsymyksensä, joka ei sekään ihmeellinen asia toki ollut: lento oli lähtenyt ennen kuutta ja herätä oli pitänyt jo kolmelta. Samalla hän kuitenkin huomasi Kristiinan viittilöivän Marikaa istumaan viereensä leikkimään Niilon kanssa. Marika avasi energiajuomapullon ja tyhjensi sen tapansa mukaan varsin äkkiä. Sitten hän siirtyi Kristiinan luokse leikkimään pikku-Niilon kanssa.

Noin tunti nousun jälkeen Marika palasi paikalleen tunnettuaan olonsa todella väsyneeksi. Hän nukkui yleensä tarkasti suositusten mukaan, joten väsymys ei ollut hänelle tuttu asia. Häntä huimasi ja lähes hoiperreltuaan paikalleen äidin viereen hänen oli pakko sulkea silmänsä. Nyt Marikan mieleen kiisivät jälleen ajatukset välimerestä ja matkakohteen käsittämättömästä ihanuudesta. Paahtava aurinko ja kuuma hiekka vain odottivat häntä siellä, ja ehkä jopa kreikkalaiset rantaleijonat soisivat hänelle huomiotaan…

Pian Marika saattoi jopa tuntea hiekan varpaidensa välissä, ja käännettyään kylkeä hän löysi niin hyvän asennon, että hänen oli välittömästi sukellettava suolaiseen veteen, joka hänen eteensä oli ilmestynyt. Meren alla hän näki kaikki sen hienoudet hohtavina ja runsaina edessään: meritähtiä, merihevosia, sateenkaarenvärisiä kaloja, koralliriuttoja, ankeriaita, merikukkia… Kukkia? Miten kummassa meren alla voi olla kukkia? ”Äh…” Marika ajatteli nauraen, ”Enhän minä ole enää edes meren alla, olenpa minä tyhmä!” ja jatkoi matkaa kukkien peittämien peltojen ja vuorijonojen läpi. Hän saapui pieneen kreikkalaiskylään, jonka läpi kulki tie. Hän seisoi keskellä asfalttia ja mietti, miksi kummassa ihmiset nauroivat hänelle. Siksikö kun hänellä oli yllään bikinit? Vai siksi, että hän oli edelleen märkä ja vesi virtasi hänen jalkojaan pitkin alas kuin hän olisi laskenut alleen? Mitkä idiootit! Tietysti se siltä näyttää kun on juuri merestä noussut! Voisinpa kertoa sen äidille… Äiti? Äiti?

Äiti kutsuu… Äidin ääni…
”Marika?”
Onko se äidin ääni?
”Marika ethän sinä…”
Missä äiti on? Mitä asiaa hänellä on? Miksi äiti on vihainen… Äiti on vihainen! Loma on pilalla! Ei, loma ei saa olla pilalla, yritän vaihtaa unta… eiii!
”Hyi kamala Marika! Herätys senkin keskenkasvuinen pentu!”

Ne sanat tulivat suoraan Marikan korvaan.

Ja totta se oli: äiti todella oli vihainen, se ei ollut unta. Marika alkoi havahtua. Hiekkaranta oli ollut unta, samoin meri, kukat, kylä ja bikinit. Mutta Marikan suuresti järkytykseksi unta ei ollut myöskään se, että hän oli märkä. Marika tunnusteli jalkojaan, ja toden totta: ne olivat yltä päältä kosteat. Marika tunnusteli selkäänsä ja toivoi kaiken johtuvan hikoilusta. Mutta ei, sitä se ei ollut. Äidin järkyttyneen vihaisesta ilmeestä saattoi lukea loput: Marika, 20-vuotias nuori nainen oli todella pissannut housuihinsa, kastellut sukkahousunsa ja vihreän mekkonsa lentokoneessa kesken ensimmäisen lomalentonsa!

”Kuinka… Miten… Ei…” Marika oli häkeltynyt, järkyttynyt ja peloissaan. Ja lisäksi aivan neuvoton. Mitä nyt tapahtuisi? Pitäisikö Marikan vahingosta raportoida lentohenkilökunnalle? Jos hän nyt nousisi tästä, olisiko penkki täysin märkä? Jäisikö hänen takapuolestaan märkä merkki tälle paikalle? Joutuisiko hän nousemaan ylös? Valuisivatko keltaiset pissat maahan asti hänen seistessään? Näkisivätkö kaikki lennolla olevat hänen märän alaosansa? Tulisiko hänestä koko lennon pilkankohde, josta otettaisiin kuvia kamerakännyköillä ja jonka pissainen takapuoli ja tulipunaiset kasvot päätyisivät youtubeen kaikkien naurun kohteeksi? Kyyneleet nousivat Marikan poskille ja suunnaton hätä ja ahdistus ryöppysivät hänen mieleensä. Hän tahtoi vajota koneen pohjan läpi ja pudota maahan, liiskaantua ja kuolla.

Mutta ehei: hän jäisi varmasti eloon ja kokisi henkilökohtaisen helvetin ilmielävänä! Ja sen piruna häärisi hänen äitinsä, joka nyt tarttui lujasti Marikaa käsivarresta ja lähti taluttamaan tätä kohti lentokoneen wc:tä. Mutta sitä ennen he poikkeaisivat Kristiinan luona…

***

TOINEN LUKU: Marikan loma menee pilalle

Pissat valuivat Marikan sääriä pitkin. Marika yritti parhaansa mukaan peitellä sitä, mutta tiesi vallan hyvin, ettei siinä kovin hyvin onnistuisi. Hän yritti olla reippaana, mutta ei mahtanut sille mitään, että tunsi jokaisen näköetäisyydellä olevan matkustajan tuijottavan tilannetta, jossa äiti raahasi pienikokoista housunsa kastellutta tyttöään mukanaan pitkin lentokoneen käytävää. Marika oli järkytyksestä aivan sekaisin, eikä edes osannut arvella, mikä voisi olla tätä tilannetta pahempi. Hänen koko naiseutensa tuntui karisevan olemattomiin sen aikana, kun äiti kuljetti häntä kohti Kristiina-tätiä. Mutta miksi Kristiinan oli nähtävä Marikan tapaturma? Halusiko äiti tieten tahtoen nöyryyttää häntä?

Kristiina käänsi päänsä huomatessaan Marikan ja äidin tulevan. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, tämä oli jo kääntänyt katseensa kohti Marikan jalkaväliä ja todennut tilanteen. ”No johan…” hän sanoi hämmästyneenä, ”Miten siinä noin kävi?”. Marikan ei tehnyt mieli vastata. Hän ei pystyisi avaamaan suutansa purskahtamatta itkuun. Sen sijaan hänen äitinsä oli tiukka ja viileä.
”Tämä tyttö se vain kasteli housunsa kuin pikku vauvat. Voitko kuvitella? Kaksikymppinen nainen ja ei pysty pitämään itseään kuivana!” äiti räyhäsi, eikä varmasti yrittänytkään puhua niin hiljaa, että vain Kristiina hänen asiansa kuulisi. Marika peitti tulipunaiset kasvonsa. Hän tahtoi pyytää äitiään lopettamaan, mutta ei uskaltanut. Hän vain toivoi, että äiti nopeasti pyytäisi Kristiinalta vaihtovaatteet ja päästäisi hänet sen jälkeen menemään: vaihtovaatteiden takiahan heidän piti tänne tulla, niinhän?

Silloin todellinen tälli iskeytyi Marikan takapuoleen: eihän tämä voinut olla enää totta! Hän ei voinut uskoa korviaan, kun äiti pyysi Kristiinaa antamaan yhden Niilon vaipoista Marikalle laitettavaksi. ”Vaipan?! Ei… Ei ei ei ei..” Marika sopersi hiljaiseen ääneen osaksi itsekseen, mutta oikein hän oli tuntunut kuulevan. Kristiina todella kaivoi laukustaan avatun vaippapaketin ja antoi siitä äidille yhden. Marika katsoi kauhuissaan tuota valkoista sidettä äidin kädessä. Tuonko hän joutuisi jalkoihinsa laittamaan? Tuon asian, joka edusti hänelle kaikkein suurinta mahdollista nöyryytystä – sellaista, jota hän ei koskaan olisi tullut itse edes ajatelleeksi. Nyt tämä odottamaton painajainen oli kuitenkin tulossa ihka oikeaksi todellisuudeksi, kun Marika nyt työnnettiin kohti lentokoneen pientä vessaa.

Niin paljon Marikaa ei ollut koskaan hävettänyt. Hän tunsi murtuvansa siihen paikkaan, kun vain tunnustelikin kädessä pitämäänsä pientä valkoista housuvaippaa. Siinä hän istui, lentokoneen pienessä vessakopissa ja itki vuolaasti kuin pienet lapset ikään. Hänestä tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta laittaa tällainen vaippa jalkaansa. Hyvänen aika: hän oli sentään 20-vuotias nuori nainen eikä mikään alle kouluikäinen taapero joka ei ymmärrä mennä vessaan kun on hätä! Vielä enemmän Marikaa järkytti ajatella, että lapsethan oppivat jo noin kolmivuotiaina potalle… Hänen mieleensä piirtyi kuva hänestä ja kolmivuotiaasta pikkulapsesta, mutta tätä vertausta hän ei kestänyt ajatella. Hän peitti päänsä käsiinsä ja antoi itkun tulla niin kovana kuin se oli tullakseen. Marika olikin sillä hetkellä melkoinen vesiputous.

Mutta – realistisemmin ajatellen – mitä vaihtoehtoja hänellä tässä tilanteessa oli? Äiti odotti vessan oven takana useamman sadan matkustajan kanssa ja hän kyyhötti housut kintuissa pienessä lentokoneen vessakopissa. Alushousut ja sukkahousut olivat likomärät, eikä niiden kuivumista kannattanut odotella. Vaihtovaatteet olivat kaikki ruumassa isoissa matkalaukuissa. Mekkokin oli märkä, eikä sitä paitsi ylettynyt edes polviin asti, mikä huononsi kovasti ajatusta kulkea ilman alushousuja Kreetalle saakka. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli tämä pieni mutta paksu serkulta lainattu Pampers-vaippa, jollaisia Marika oli käyttänyt viimeksi muistin ulottumattomissa. Näin epämiellyttävässä tilanteessa Marika ei todellakaan halunnut tietää mitä tehdä, mutta sisempänä hän kyllä tiesi, mitä tulevan pitää. Marikan oli taas kerran taivuttava äidin tahtoon, tällä kerta nöyryyttääkseen itsensä pahemmin kuin mitä oli koskaan osannut kuvitellakaan.

Marika tutkaili vaippaa vähän lähemmin. Pala nousi kurkkuun pelkästään noista iloisista kuvioista, jotka koristivat vaipan etupuolta. Vaippa ei ollut erityisen iso, mutta vain lievästi pienempi kuin hänen käyttämänsä alushousut. Paksu se sen sijaan oli: ilmeisesti jokin yömalli. Näkyisi siis varsin selvästi, vaikka sen piilottaisikin märkien alushousujen alle. Marika avasi hieman vaippaa ja mittaili sitä silmillään. ”Ei auta” Marika huokaisi, ”Se mahtuu…” Ja niin oli tultu pisteeseen, jossa Marika vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, tahtoaan tai tarvetta veti 17 vuotta nuoremman taaperoserkkunsa vaippaa jalkojensa väliin sulkeakseen sukuelimensä ja takapuolensa sen paksujen kerrosten kätköihin – kenties pitkäksikin aikaa? Sitä Marika ei siinä vaiheessa vielä tiennyt, eikä varmasti halunnut sitä myöskään ajatella.

Marika tuijotti peiliin lasittunein katsein ja antoi kyyneltensä valua vuolaasti poskia pitkin. Hän näki edessään tytön. Tuhman pikku tytön. Sellaisen, jota nyt rankaistiin pahoista teoistaan poistamalla häneltä oikeus huolehtia itse yksityishygieniastaan. Hänen asemaansa oli laskettu: hänet oli alennettu täysivaltaisesta nuoresta naisesta muista riippuvaiseksi, ylikasvaneeksi taaperoksi, vain hieman täysavutonta ihmisvauvaa korkeammaksi olennoksi. Tämän muutoksen tunnusmerkkinä hänen keskivartaloaan koristivat nyt vauvan tunnusmerkit, pököttävä peppu ja iloisilla kuvioilla varustetut pampersit. Marika huokaisi ja asetteli mekkonsa paikalleen ja katseli hetken takapuoltaan. Oli selvää, ettei helma peittänyt kaikkea, mutta ei pakkaus nyt niin hirveän huomattavakaan ollut. Kunhan vain Marika muisti pitää kätensä kosteiden kohtien edessä…

Ovi avautui ja äidin naama työntyi esiin. Tämä ei sanonut mitään, mutta katsoi kysyvästi Marikan takapuolta. Marika nyökkäsi äidin sanattomaan kysymykseen. Siinä samassa äiti kuitenkin tarttui Marikan hameen helmasta ja nosti sitä ylös paljastaen hänen vaipoitetun takapuolensa koko lentokoneen peräosalle. Marika säikähti ja kiljaisi tämän odottamattoman kohtelun vuoksi ja löin siinä ohimennen äitiään poskeen. Äiti näytti hurjistuvan, mutta ilmeisesti malttoikin silti mielensä. Kurituksen sijaan hän talutti Marikan käsivarresta takaisin penkille, jolle oli asetellut jonkinlaisen peitteen estääkseen Marikaa likaamasta enempää vaatteitaan. Marika istui nopeasti paikalleen ja levitti mekkonsa niin ilmavasti kuin osasi, jotta peittäisi paitsi vaipan, myös istuimelle asetetun peitteen. Vaikka mitäpä se hyödytti? – Kaikki tällä lennolla olivat varmaan jo nähneet, kuinka Marikan oli käynyt ja mitä hänelle oli siitä seurannut.

Marika painoi päänsä lentokoneen ikkunaa vasten ja sulki silmänsä surullisena. Hän alkoi taas nyyhkiä ja yritti itkeä itsensä uneen. Mikään ei kuitenkaan saanut hänen mielestään hänen mekkonsa alla piileskelevää vaippaa, jonka ajatteleminen sai Marikan alati nöyryytyksestä ja surusta sekaisin. ”Voi miksi näin pitikin käydä?” hän ajatteli ”..ja juuri nyt…”. Marika katsahti äitiä, joka istui hänen vieressään tuiman näköisenä. Tämä vaikutti ihaiselta ja hänen silmissään oli pelottava päättäväisyyden pilke. ”Voi ei…” Marika huokaisi: tästä lomasta ei todellakaan tulisi mikään hauska loma...

Onnittelut Norjaan!

Euroviisut saivat tänäkin vuonna arvoisensa voittajan! Super-karismaattinen Alexander Rybak rikkoi syystäkin kaikki vanhat ennätykset sinkoutumalla suoraan katsojien sydämiin ja sitä kautta Euroviisu-historiaan. Voiton kunniaksi urheilullinen Sveta-neiti pääsee poseeraamaan voittaja maan lipun kanssa asiaan kuuluvissa varusteissa. Onnittelut Norjaan hienosta voitosta!

Onnea Venäjä!

Onnea Venäjälle jääkiekon MM-kisojen voitosta vuonna 2009. Suloinen pikku Tatjana pääsi tähän voittoa juhlistavaan kuvaan luonnollisesti vaippoineen. Ai että pidän tästä yhdistelmästä: söpö, raju ja kiihkeä!

Kuvan levittäminen sallittu

Tuhman tytön nunnatarina

Katselin tuossa viime yönä elokuvan nimeltä Tuhansien himojen luostari ja mieleni ei ole antanut minulle rauhaa sen koommin. Kyseessä on mitä kutkuttavimman skenaarion tarjoava nunsploitaation kirkkain helmi, jossa Susan Hemingwayn esittämä viaton nuori neito saa tuta koko keskiaikaisen ahdasmielisen ja kaksinaismoralistisen kirkkolaitoksen koko kauheuden omassa ruumiissaan - mikä voisikaan olla kauniimpaa!

Nunsploitaatio on sexploitaation (eli seksiä hyväkseen käyttävän "roskaelokuvan") alalaji, joka nimensä mukaan keskittyy pääasiassa nunnien kätketyn ja kielletyn seksuaalisuuden kuvaamiseen. Kyseessä ei toki ole mikään uusi ajatus: kirjoittihan Giovanni Boccaccio pelehtelevistä nunnista jo iloisella 1300-luvulla. Silti nunsploitaatio ei ole menettänyt kiinnostustaan - liekkö syy sitten siinä, että katolinen kaksinaismoralismi on edelleen vahvasti läsnä, vai siinä, että asetelmassa on jotain ikiaikaista? Ainahan seksuaalisuuden kieltämiseen tähtäävän, ison ja voimakkaan instituution mahti pienen ja viattoman edessä on ihmisiä kiehtonut. Ainakin mikäli sattuu omaamaan taipumusta masokismiin.


Sigmund Freud vertasi aikoinaan kristinuskoa lapsen neuroosiin. Toinen miehen kuuluisa lausahdus on, että jokaisessa meissä asuu pieni masokisti. Itse en näkisi vääräksi yhdistää näitä kahta ajatusta, sillä kristinusko edellyttää mielestäni valtavaa halua vapaaehtoiseen kärsimykseen, nöyryytykseen ja oman huonoutensa esille tuomiseen. Jeesuksen kärsimystiehen yhtyminen, synnintunnustus ja jatkuva rukoileminen ovat vain ruoskan iskun päässä siitä, mitä meidän kaltaisemme puuhaavat yön pimeinä tunteina. Tämän vuoksi tuntuu luonnolliselta, että juuri tällaista taustaa edustava organisaatio otetaan aiheeksi selvästi sadomasokistiseen tarinaan, joka voisi aivan hyvin olla de Saden peruja.

Tuhansien himojen luostari kertaa nunna -elokuvien suurimmat kliseet: nuori tyttö nimeltä Maria (miksi kaikkien nunnien nimi on aina Maria?) jää kiinni pojan kanssa vehkeilystä ja lukitaan luostariin. Luostari ei kuitenkaan ole lainkaan mikään pyhä paikka ja niin nunnat kuin abbedissakin puuhailevat suljettujen ovien sisällä sellaisia tuhmuuksia, mistä muurien ulkopuolella joutuisi suoraan inkvisiition koulittavaksi. Kärsimyksen avulla katumusta opetteleva Maria vedetäänkin pian mukaan tähän epäpyhään menoon ja pian tyttö menettääkin neitsyytensä itse paholaiselle (!). Ja lopulta eri kidutuskeinojen kautta käy Marian tie aina noitaroviolle asti.



Kuten jo mainitsin, Tuhansien himojen luostari yhdistää kliseiseltä tuntuvassa juonessaan sulavasti keskenään Boccaccion ja de Saden. Marian ja de Saden Justinen tie ja kohtalo ovatkin varsin samankaltaiset - eikä yhtään hämmästytä se, että elokuvan ohjannut Jesus Franco on ohjannut elokuvan myös Justinesta. Joskin erona on luonnollisesti se, että katolinen kirkko on itsekäitä miehiä huomattavasti kutkuttavampi hyväksykäyttäjä: suuren auktoriteetin voima ja kyseenalaistamattomuus herättävät ajatonta vihaa, joka saa asettumaan uhrin asemaan äärimmäisen hienosti. Sadismilla viattomuudesta rankaiseva hedonistinen laitos ei herätä empatiaa, mutta säilyttää tekopyhyydessään murtumattomuutensa vielä lopunkin jälkeen. Näin kapina tuota tahoa vastaan jää roihuamaan iäksi.

Mutta sitten itse elokuvaan. Tuhansien himojen luostari ei todellakaan ole pelkkä halpa nunnapornoleffa, vaan ihan oikea elokuva. Ja vieläpä hyvä sellainen. Se on kauniisti kuvattu, hyvin näytelty, eikä Susan Hemingwayn roolisuorituksessa ole kertakaikkiaan mitään valittamista. Hänen kärsivä hengityksensä, itkuisen kasvonsa ja punaiset poskensa sulattavat kovankin sydämen. Juoni on toki kliseinen, eikä kidutusosioita ole ehkä ihan niin paljon kuin ehkä olisi odottanut - tai halunnut. Alastomuutta kyllä riittää, mutta kehot ovat kauniita, eikä irstauteen sorruta liiaksi. Seksikohtauksissakin on säilytetty hyvä maku, vaikka pehmopornon rajaa kieltämättä hiotaankin.


Sysimustaa sadismia etsiville Tuhansien himojen luostari lienee kohtuullinen pettymys, sillä sellaiseksi se on liian kaunis ja liian optimistinen. Mutta niille kaikille, joita ikiaikainen teema hyveellisen neidon kohtuuttomista kärsimyksistä, ryömimisestä suuren ja kyseenalaistamattoman auktoriteetin edestä, sen piiskaamana, raiskaamana ja nöyryyttämänä millään lailla kiinnostaa, tulevat saamaan tästä teoksesta paljon irti. Ainakin äärimmäisen mukavat haavekuvaelmat on taattu, mikäli skenaarion nunnasta luostarin armoilla osaa ottaa vastaan. Nyt lienee aika vetäytyä minunkin omaan nunnaluostariini kärsimään vastuuttomasta käytöksestäni ansaitsemani raipat, vaipat ja jalkapuu ilman vaatteita sunnuntain aamukirkossa. Toivottavasti takapuoleni kimpussa olevat herrasmiehet ovat kuitenkin helliä, kirkossa kun kuitenkin ollaan...

Amen. Millainen olisi tämän päivän luostarilaitoksen paras rangaistuskäytäntö?