Lihomisesta ja sen vaikutuksista

Ajattelin käyttää tämän blogin anonymiteettiä hyväkseni ja vuodattaa hetken henkilökohtaisesta ongelmastani, josta en viitsi huudella julkisesti.

Näin joulun jälkeen aika moni ihminen on tukevassa kunnossa. Niin olen minäkin. Tänä jouluna olen antanut itselleni luvan syödä ja olla möllötellä niin paljon kuin sielu sietää. Minulla on ollut käsittämättömän rankka syksy opiskelujen ja henkilökohtaisen elämän ikävien käänteiden kanssa (läheisen ihmisen kuolema, tuttavan syömishäiriö...) minulta on kadonnut täysin puhti pois. Nyt olen siis saanut levätä ja hengitellä rauhassa. Mutta tämän tekstin aiheena olevaa ongelmaa se ei kuitenkaan ole poistanut. Tosi asia on, että tästä tytöstä on tullut yläasteelaisittain "läski lehmä".

Paino on aina ollut minulle pienoinen ongelma. Olen ollut painoindeksin mukaisesti ylipainoinen ala-asteelta asti (voitte vain kuvitella, kuinka paljon minua kiusattiin asiasta!), enkä ole sen koommin nähnyt itseäni "normaalikokoisena". Olen aina joutunut käyttämään hieman isompia vaatteita kuin toiset, käyttämään vähän enemmän tilaa istumiseen ja - kaikesta tästä johtuen - viettämään aikaa enemmän yksin kuin muut. Ja mitä teet jos olet yksinäinen? Et mitään. Aktiivinen ja terveellinen elämäntapa ei koskaan tullut osaksi elämääni. Olen aina viihtynyt paremmin kotona kuin seurassa, pelaten videopelejä, lukien kirjoja ja katsellen tv:tä. Niin ja tietenkin syönyt hyvin.

Välillä olen kyllä tosissani yrittänyt. Vielä kesällä 2010 olin loistavassa vireessä. Olin onnistunut pudottamaan painoa karppauksen avulla kymmeniä kiloja ja olin kovemmassa kunnossa kuin koskaan sitten lukion toisen vuoden ja wanhojen tanssien jälkeen (tuolloin laihduin yksinomaan tanssimalla... oi niitä aikoja!). Elämäni oli muuttumassa, olin muuttanut omaan hienoon kotiini ja aloittamassa uutta elämää kaukana kotoa. Sitten se iski: kylmä todellisuus.

Opiskelijabudjetilla on perhanan vaikea saada aikaiseksi täysipainoista ja terveellistä ateriaa jokaiselle päivälle. Halvat hiilarit tulevat kysymykseen paljon useammin kuin meikäläisen elimistölle sopivat salaatit ja muut vastaavat. Kun sitä aikansa yritin, jossain vaiheessa luovutin ja antauduin houkutuksille. Epäterveellinen syöminen on halpaa. Hampurilaisaterian ranskalaisineen voi tehdä neljänä peräkkäisenä päivänä alle kymmenellä eurolla. Euron mikropitsoja halvempaa ja helpompaa välipalaa tuskin onkaan. Karppaajan päiväbudjetti on vähintään kaksin- ellei kolminkertainen.

Rahapula on tosin osittain omaa syytäni. En ole erityisemmin innostunut töissä käymään, sillä opiskeluni yksinkertaisesti on niin kokopäiväistä hommaa, etten vain jaksa. Lisäksi minulla on näitä tyyriitä harrastuksia, joista tässä blogissani olen niin usein kertonut. Ruoskat ja muut hauskat on tosin jäänyt uusimatta ja menty vanhoilla, mutta vaipat ovat ikävä kyllä melko kertakäyttöisiä asioita. Ja kun yksi vaippapaketti maksaa kolmen päivän budjettiosuuden verran, on jostain tingittävä.

Enkä minä toisaalta voi pelkästään rahapulaa syyttää: minä tykkään syödä! Rakastan rasvaisia ja suolaisia ruokia ja mikään ei ole mukavampaa kuin syödä maha kunnolla täyteen. Ajan myötä syömisestä on kehittynyt minulle todellinen addiktio. Perjantai-ilta ei ole täydellinen ilman hampurilaisateriaa ja 1,5 litraa sokerikolaa. Kirjastosta on vaikea tulla kotiin koukkaamatta grillin kautta. Sipsipussi lähtee mukaan jokaisella isommalla ostoskerralla arkenakin. Ja kaiken huipuksi: joka hemmetin sunnuntai tekee mieli pitsaa!

Vastaavasti olen myös lopettanut liikkumisen lähes täysin. Olin viime talvena pitkät pätkät sairaana, jolloin liikkumisesta ei oikein tullut mitään. Kesällä lempilajini uiminen jäi vähäiseksi ihottuman takia ja kaiken huipuksi olen jo alkanut häpeämään omaa vartaloani siinä määrin, ettei uimahalliinkaan viitsi enää mennä. Sulkapalloinnostukseni puolestaan jäi ystävieni mukana kotiseuduilleni. Ainoa säännöllinen liikkumismuotoni on koulumatkat, jotka sentään tulee auton puutteessa pyöräiltyä.

Lopputuloksen näkee vaa'alla. Olen lihonut puolentoistavuoden aikana käsittämättömät 15 kiloa, kenties enemmänkin - enhän toki käynyt laihana ollessani vaa'alla. Kuten en nytkään. Olen yrittänyt ajatella, ettei vaaka kerro totuutta, mutta ikävä kyllä vaatteet sen kertovat: koko vaatekerta on pitänyt uusia. Yhdetkään vanhoista farkuistani eivät enää mene kiinni asti, saatika sitten hameet tai juhlavaatteet.

Vaipatkin olen joutnut hankkimaan kokoa isompana, kun esimerkiksi taannoin suosimani Attendsin M-koon teippivaippa ei enää äskettäin kokeillessani mennyt kiinni lainkaan. Sama ongelma on ollut vaipassa kuin vaipassa - vyötäröni täytyy siis olla jo reilusti yli 100 senttiä ja takapuoleni kaiken lisäksi valtaisa jo ilman vaippoja. Ei siis ihme, että huvitteluvaippailu ulkoilmassa on radikaalisti vähentynyt. Nykyään ei enää uskalla, varsinkaan kesäisin.

Kaikkein ikävin juttu on kuitenkin läskistymisen mukana tulleet hengitysvaikeudet, närästys ja huono vatsa, jotka vähentävät aktiivisuuttani huomattavasti. Huomasin syksyn aikana, että hengästyn entistä helpommin ja loppusyksystä aloin jo ihan kunnolla puuskuttaa esimerkiksi ylämäissä. Hengittämisestä on ylipäätään tullut raskaampaa ja vaivalloisempaa. Närästystä on taas ilmennyt jatkuvasti, nykyään jokaisen ruokailun jälkeen kurkussa tuntuu kuristava tunne ja lääkkeitä kuluu. Minulla tosin saattaa olla myös puhkeava refluksitauti. Vessassakäynnit ovat myös lisääntyneet, mikä ei sinänsä ole kovin mukavaa.

En ole koskaan pitänyt itseäni kovin pinnallisena ihmisenä, mutta kieltämättä tämä asia vaivaa minua kovasti. Ehkäpä nyt tammikuussa otan taas itseäni niskasta kiinni ja hankin haikailemani M-kokoisen vaippapyllyni takaisin!

Siihen asti on kuitenkin hyvä ymmärtää, ettei itseään voi muuttaa hetkessä ja on aina voitava tuntea itsensä hyväksi. Ja kyllä, lihavana olemisessa on hyviäkin puolia. Jopa ulkonäöllisesti pyöreys on periaatteessa ihan söpöä, mutta ennen kaikkea noloa sikäli, kun sitä joutuu esittelemään muille. Ja nolostahan minä pidän! Joskus juostessani nautin siitä tunteesta, kun rintani ja vatsani heiluvat samaan tahtiin ylös alas ja takapuoleni vatkaa vallan mahdottomasti - ilman vaippojakin. Kummallisista asioista niitä kiksejä voi saada!

Sama nolostuttava pyöreys hiipii esiin pukeutumisleikeissä, joita harrastan yksikseni. Uhkeat muodot sopivat yllättävän moneen asuun! Vaippaillessani olenkin sitten lihava vaippatyttö. Kaikkein eniten lihavuudesta on hyötyä kuitenkin suosikkilajissani piiskaamisessa: onpahan persettä jota piiskata! On mahtava tuntea pyllyposkien värinä, joka kulkeutuu pitkälle kehoon. Ja seksin aikanapa heiluu rintojen lisäksi kaikki muukin!

Eli loppujen lopuksi ihan mukavissa merkeissä lähden painonpudotus- ja mahanpienennystalkoisiin.

JOHANNA & hänen ratkaisunsa 1-3

Tämä tarina puuttui tästä blogista, koska olin tyhmänä tyttönä onnistunut unohtamaan käyttäjätunnukseni tähän blogiin. Nyt vasta vanhalle koneelle päästyäni onnistuin kaivamaan ne esiin ja pääsemään vihdoin tänne! Hiihaa, olen siis palannut!

Tarina sijoittuu vuoteen 2010 ja perustuu osittain tositapahtumiin, joista olette saattaneet lukea lehdistä. Kyse on kuitenkin täysin fiktiivisestä hahmosta, jolla ei ole mitään tekemistä lehdissä esiintyneen vaippatytön kanssa. Inspiraationa käytetty myös omia kokemuksia esim. vaippojen ostamisessa.


1. Luku

Sitä onnea ei Johanna voinut sanoin kuvailla, kun hän onnistui saamaan liput Madonnan Suomen keikalle. Hän oli jättänyt luennon väliin yliopistolla, jotta pääsisi käsiksi lippupalveluun välittömästi sen aukeamisen jälkeen. Hänen taktiikkansa oli käyttää kaikkea mahdollista, puhelinta ja nettiä yhtä aikaa, jotta varmasti onnistuisi. Pienen tuskailun jälkeen hän hyppi riemusta, kun neljä pääsylippua Helsingin Jätkäsaareen oli lopulta hänen.

Johanna oli 21-vuotias kirjallisuuden opiskelija. Hän asui opiskelijakämpässä lähellä Oulun keskustaa yhdessä toista alaa opiskelevan ystävänsä kanssa. Johanna oli kaikin puolin aivan tavallinen nuori nainen, joka vain oli olemassa. Hän ei ollut erityisen suosittu, mutta ei myöskään millään lailla hyljeksitty. Hänellä oli kavereita, mutta hän ei viihtynyt yöelämässä aivan yhtä hyvin kuin suurin osa heistä. Hän oli humaanimpaa tyyppiä, joka nautti omasta rauhasta, kirjallisuudesta ja musiikista. Juuri Madonna oli hänen suurin suosikkinsa ja hänen näkemisensä Johannan suurin haave aina pikku tytöstä asti.

Johannalla oli vain yksi pieni ongelma, jota hän ei ollut tullut ajatelleeksi. Nyt vasta lipun varaamisen jälkeen hän muisti, miksi oli alkujaan ollut hermostunut ajatuksesta lähteä ihmisiä vilisevään megatapahtumaan, vaikka hänen idolinsa siellä esiintyikin. Juttu oli nimittäin niin, että Johannalla oli niin sanottu seurapiirirakko. Sosiaalisten tilanteiden luoman pienoisen jännityksen vuoksi hän kulki yliopistollakin vessassa jokaisen luennon ja tentin välissä, jottei vain joutuisi liian tukalaan tilanteeseen. Johanna ei kuitenkaan kärsinyt virtsankarkailusta, ei laisinkaan: hän saattoi aivan hyvin pidätellä kovaakin hätää hyvin pitkän aikaa. Tätä tapahtuikin usein, sillä kova hätä tuli hänelle, kuten jo mainittu, huomattavan nopeasti.

Netti oli pullollaan eri ihmisten kertomuksia suurtapahtumissa vierailuista ja mitä enemmän Johanna niitä luki, sitä enemmän hän ymmärsi, mitä tuleman piti. Hänen oli todennäköisesti pystyttävä selviytymään noin kahdeksan tunnin seisomisesta, mikäli halusi nähdä Madonnan parhaalta paikalta - mitä hän aivan ehdottomasti halusi - eikä vessajonoihin poistuminen onnistuisi enää moneen tuntiin ennen konsertin alkua. Johanna painoi päänsä käsivarsilleen ja puuskahti. Mitä ihmettä hän oikein keksisi? Kyseessä oli ainutkertainen tilaisuus toteuttaa pitkäaikainen, mutta se saattaisi nyt vesittyä tähän pikku ongelmaan.

Johannan päässä pyöri monenmoisia ajatuksia hänen kulkiessaan sateisen Oulun katuja. Hän oli päättänyt lähteä elokuviin muutaman ystävänsä kanssa, mutta tosi asiassa hän tiesi olevansa kykenemätön keskittymään koko elokuvaan. Niin paljon tämä asia jäi askarruttamaan hänen mieltään. Elokuvateatterin edessä hän tapasi ystävänsä ja kertoi heille saaneensa liput. Kaverit onnittelivat Johannaa kiljuen ja Johanna hymyili näennäisen iloisesti. Samat kaverit olivat lähdössä hänen mukaansa keikalle.

Elokuva oli aivan surkea. Johanna ei jaksanut keskittyä sen aukkoiseen tarinaan, eikä häntä muutenkaan kiinnostanut näin matalaotsainen hollywood-jännäri. Johanna uppoutuikin suurimmas osan elokuvasta tyystin omiin ajatuksiinsa ja yritti kuumeisesti miettiä, miten hän pääsisi käymään vessassa juuri siten, että hän vielä kerkeäisi edes jollain näköetäisyydelle Jätkäsaaren lavasta. Hänen paras ajatuksensa tähän asti oli juomattomuus ja vähäinen liikkuminen, mutta se nyt oli sama kuin ei mitään, hän ajatteli.

Näytöksen päättymisen jälkeen Johanna päätti käydä vielä vessassa ennen kuin he menisivät haukkaamaan jotain läheiseen voileipäpaikkaan. Vessoista muut olivat varattuja, joten Johannan oli tyydyttävä äideille tarkoitettuun koppiin, jossa oli myös pieni pytty pienille lapsille. Johanna ajatteli, että olisihan se valtavan kätevää, jos voisi ottaa tuollaisen pienen pytyn mukaansa sinne keikalle. Samalla hänen katseensa osui kopissa olevaan saniteettisäiliöön. Silloin hänellä välähti. "Ei..." hän älähti ääneen ja punastui siinä samassa omalle ajatukselleen.

Koko loppuiltana Johanna ei voinut olla miettimättä tuota kummallista ajatusta, joka oli juolahtanut hänen mieleensä. Hänen kanapatonkinsa meinasi jäädä syömättä, kun hän tuijotteli hiljaa ikkunasta kadulle kavereiden jutellessa kiihkeästi kaikesta mahdollisesta. Kaverit! Mitä hekin ajattelisivat? "Kuolisin varmaan häpeästä" Johanna mietti itsekseen. Mutta ehkä jos sittenkin... Mistä niitä edes saa?

Heti kotiin päästyään Johanna suuntasi nettiin ja pyöritteli googleen hakusanaksi "aikuisten vaipat". Ja taas hän punasteli omalle hulluudelleen.

2. luku

Johannaa ei ollut koskaan hermostuttanut näin paljon. Hän vaihteli asentoa yritti olla odottavan näköinen. Hän vilkuili ohi kulkevien ihmisten virtaa ja yritti löytää sopivaa "rakoa", jonka aikana voisi livahtaa sisään liikkeeseen, jonka edessä hän seisoi. Se oli hoivatarvikeliike, jonka hän oli löytänyt netistä pitkän etsinnän jälkeen. Sieltä hän voisi löytää ratkaisun ongelmaansa, kunhan vain uskaltaisi ensin astua sisälle.

Tätä erityistä kauppareissua Johanna oli suunnitellut aina siitä asti, kun oli saanut päähänsä pähkähullun ajatuksen kokeilla aikuisten vaippoja. Kaikessa huvittavuudessaan ne vaikuttivat kaikkein itsestäänselvimmältä ratkaisulta hänen seurapiirirakkoonsa, joka ei olisi mukavaa seuraa tulevan kesän megatapahtumassa. Jos se olisi uhraus, joka hänen oli tehtävä Madonnan vuoksi, sen hän myös tekisi.

Pienen googlailun jälkeen Johannan silmien eteen oli avautunut aivan uusi virtsankarkailusuojien maailma, jonka olemassaolosta hän ei ollut aikaisemmin lainkaan tietoinen. Hän oli todella ollut siinä uskossa, että Tenan imukykyisin tuote on Tena Lady, nyt ruudulla hehkuva Tena Slip teippivaippa sai hänet suorastaan haukkomaan henkeään. Tällaisiako ihan oikeasti on? Ja ihan samanlaisia kuin vauvoille tarkoitetuissa malleissa? Hämmennyksen seassa syttyi myös mielenkiinto. Tuollaisia saattaisi kokeillakin...

Johanna veti syvään henkeä, riuhtaisi rivakasti liikkeen ovea ja asteli sisään. Liike oli pieni ja täynnä tavaraa. Hyllyt notkuivat ideaalisiteistä, tukiliiveistä, proteeseista ja... Kyllä, siinä Johannan silmien edessä tosiaan avautui kokonainen hylly vaippapaketteja. Ensi silmäykseltä löytyi ainakin Tenaa ja jotain Attends-merkkistä... Samassa myyjä pyyhälsi esiin takahuoneesta.

"Hyvää päivää. Miten voin olla avuksi?"

Johanna jäätyi täysin. Hän punastui näkyvästi ja hetken hakemisen jälkeen sai sanottua "tuota... tuota... minä tarttisin... tai siis mun pitäis..." Hän veti syvään henkeä. "mun pitäis saada vaippa".

Myyjä katsoi häntä tyynen tottuneesti ja jatkoi mukisematta. "Selvä. Millaista mallia?"

Johanna pyöritteli päätään ja naurahti vaivautuneesti. Myyjä oivalsi tilanteen hankaluuden ja alkoi esitellä asiantuntevaan sävyyn:

"Meiltähän löytyy siis tällaista housuvaippaa jotka laitetaan ihan normaalisti alushousujen tapaan, ja sitten on tätä tarravaippaa kahta eri mallia."

"Öö mä en tiedä... Onko niillä muuta eroa?"

"No, monet ovat sitä mieltä, että nämä teippivaipat imevät paremmin, mutta ihan sellaiseen normaaliin karkailuun nämä housuvaipat kyllä sopivat ihan hyvin."

"No tuota..." Johanna katseli lattiaan hyvin vaivautuneena, "voisko niitä saada koittaa?"

"Kyllähän meiltä saa yksittäiskappaleita, tosin housuvaipat pitää ostaa paketissa. Mutta teippivaippoja saa yksittäin."

Johanna päätti ottaa kokeeksi kaksi vaippaa kahta eri kokoa. Myyjä pakkasi ostokset ystävällisesti läpinäkymättömään muovipussiin, laittoi kuitin matkaan ja ojensi pussin Johannalle. Toivottipa vielä ystävällisesti "näkemiin", mikä myös sai Johannan punastumaan, kun hän hyvin kiireisesti poistui liikkeestä ja paineli saman tien kohti bussipysäkkiä.


3. luku

Johannan ruuan laitosta ei ollut tulla mitään. Hän unohti keitinveteen suolan, sulkea kattilan levyn ja jääkaapinkin auki vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Eteisen pöydälle heitetty muovipussi tuntui tarkkailevan häntä jatkuvasti. lähes syyllistävällä tavalla. Johanna yritti tosissaan keksittyä arkisiin askareihinsa, mutta kiinnostus alkoi tuntua liian kovalta. "Hyvänen aika", hän ajatteli itsekseen, "minä todella haluan kokeilla tuollaista".

Hän käveli varovaisesti pussin luo. Jo pelkkä pussin avaaminen sai hänen sydämensä pamppailemaan ja punan nousemaan poskille. Hän vilkuili hermostuneesti ympärilleen ja kävi vielä varmuuden vuoksi sulkemassa kaikki mahdolliset verhot talosta. Sitten hän viimein uskaltautui ottamaan pussin sisällön esille.

Niin isoa vaippaa Johanna ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hän piteli kädessään Attends-merkkistä M-koon teippivaippaa, jonka pinta oli pehmeää muovia. Se jopa tuoksui kivalle. Hän levitti kaikki kappaleet eteensä, ikään kuin tutkiakseen kunnolla ostoksensa. Hän luki huolellisesti kaikki tekstit jokaisesta vaipasta "Attends slip active S9, S10, M9 ja M10. Hmm..." Sitten oli koittava totuuden hetki.

Johanna riisui farkkunsa ja otti ensimmäisen vaipan käteensä. Hän avasi sen "siivekkeet" ja hämmentyi oitis sen monimutkaisuudesta. Normaaleissa vaipoissa oli kaksi teippiä kummallakin puolella, tässä oli vain yksi iso! Hän mietti, pitäisikö myös pikkuhousut riisua. No, kastelun vuoksihan nämä hankittiin, eli menkööt. Varovaisesti Johanna asetteli S-kokoisen "vanurieskan" jalkojensa väliin.

Ei toivoakaan. S-kokoinen versio oli auttamatta liian pieni. Se ei yltänyt edes puoleen väliin, eikä peittänyt kokonaan edes takapuolta. Pettyneenä Johanna heitti vaipan sivuun. Hän tunsi itsensä lihavaksi. Hän oli myös pettynyt vaipan hämmentävään ohuuteen, hän ei todellakaan uskonut sen kestävän edes pientä liruttelua. Siksi hän nappasi seuraavaksi joukon suurimman vaihtoehdon. Hänen vatsassaan muljahti, kun teipit painuivat kiinni alustaansa ja valkoinen tuppo jäi roikkumaan hänen haaraväliinsä kuin minikokoinen patja.

Johanna katseli itseään peilistä. Hämmentävää. Todella hämmentävää. Se oli todellakin vaippa! Vähän erilainen kuin vauvojen versiot, mutta silti aivan selvä vaippa. Hän, 20-vuotias nuori nainen, seisoi siinä hänen edessään vain sellainen kalleimpiensa peittona. Johannan päässä sykki ja hänen reitensäkin punastuivat pelkästä katselusta. Hän katseli vaippapeppuaan joka kulmasta, pyllistelikin hiukan, ja näki aivan selvästi ainakin sen seikan, että vaippa oli ainakin sopivan kokoinen. Varovaisesti hän alkoi ottaa askelia.

Käveleminen vaipassa oli hassua. Vaippa vatkasi takapuolella melkoisesti, rapisikin hiukan, ja jotenkin hänestä tuntui, ettei se ollut aivan kiinni hänen peffassaan. Kädellä kokeilemalla hän huomasi epäilynsä oikeaksi. Vaippa roikkui. Kuin lapsilla, joiden vaippa oli liian täynnä. Johanna ei tiennyt, johtuiko se hänen ruumiinrakenteestaan vai oliko vaippa vain huono. Tällaiseen hän ei ainkaan luottaisi koko pitkää päivää. Varmasti vuotaisi! Mutta kokeiltava sitä oli joka tapauksessa, sitä varten se oli ostettu.

Johanna taapersi (siltä hänestä ainakin tuntui) varmuuden vuoksi suihkutiloihinsa. Jos vaippa vuotaisi, ei tarvitsisi ainakaan lattioita luututa. Hän mietti, pitäisikö saman tien riisua kaikki vaatteet ja mennä heti "toimituksen" jälkeen suihkuun, mutta jätti kuitenkin toistaiseksi vielä paidan ylleen. Hän katseli vaippaansa peilistä ja alkoi keskittyä. Nyt ei riittäisi pelkkä lirahdus, keikalla pitäisi saada laskettua koko lasti.

Vaippaan pissaaminen ei ollutkaan läheskään niin helppoa kuin Johanna olisi kuvitellut. Se tuntui jotenkin niin luonnottomalta, olihan hän ollut kuiva jo kolmivuotiaasta. Tilanteen nurinkurisuus sai hänet hiukan vakavaksi ja pian hän yritti jopa pinnistellä uudet housunsa märäksi. "Kummasti tämä tahtomattaan onnistuu..." hän ajatteli. Viimeisenä keinonaan hän tempaisi paitansa ja rintaliivinsä pois, meni suihkuverhon taakse ja kumartui puskapissa-asentoon viemäriluukun päälle. Hän sulki silmänsä ja yritti rentoutua.

Mitään sellaista Johanna ei ollut koskaan kokenut aikaisemmin. Lämmin tunne täytti hänen sukuelintensä edustan, josta se levisi aina takapuolen seutuville asti. Samalla ohuelta vaikuttanut vanumatto turposi valtaisaksi köntiksi, kuin lämpimäksi lumikasaksi. Tiltanteen ajatteleminen sai Johannan punastumaan kovemmin kuin koskaan, erityisesti siksi, että märkä paksu vaippa tuntui oikeastaan paljon kivemmalta kuin kuiva ja ohut. Hän nousi ylös, katsoi peilistä ja totesi olleensa oikeassa: vaippa oli tosiaan turvonnut, ja valskasi nyt hänen kävellessään todella paljon. Pieni pissavana juoksi hänen reisiään pitkin, kun hän tunnusteli takamustaan.

Samassa Johanna havahtui transsimaisesta tilastaan ja suorastaan säikähti näkyä vessan peilissä: hän oli täysin alasti vain pissattu vaippa yllään! Mitä ihmettä hän oli mennyt tekemään? Ei tämä ole normaalia, Johanna! Olet aikuinen nainen! Johanna raapi päätään ahdistuneena, kunnes pahin kuviteltavissa oleva skenaario tuntui käyvän toteen: ovikello soi.

Päivä uudessa vaipassa

Päiväni pelastui tänään ihanalla tavalla, kun sain eräältä nimettömältä henkilöltä erikoisen mukavan lahjan: kaksi kappaletta ihka oikeita Bambino-merkkisiä aikuisten vauvojen vaippoja! Äärimmäisen söpöillä kuvioilla koristellut, paksut muovipintaiset teippivaipat tekivät perinteisestä ostospäivästäni kertaheitolla jännittävämpää.

Lienee paras aloittaa hiukan kauempaa: Olen, kuten tiedetään, kiinnostunut suuresti aikuisten vaipoista ja niihin liittyvästä alistamisen ja nöyryytyksen tunteesta. Rekisteröidyin taannoin jopa eräälle kyseistä fetissiä käsittelevälle foorumille ja tulin julkaisseeksi siellä tarinankin ("MARIKA"). Jostain kumman syystä kyseinen tarina herätti foorumilla sen verran huomiota, että jengi tuntui käyvän aivan kuumana kun päätin olla jatkamatta kyseistä tarinaa kahta osaa enempää (mielestäni se on tuollaisena novellimuotoisena paras...). Ehkä juuri siitä syystä eräs foorumin käyttäjä lähestyi minua ja teki minulle mielenkiintoisen tarjouksen: ilmaisia vaippoja tarinoita vastaan! Rohkeana tyttönä päätin luonnollisesti tarttua tilaisuuteen.

Huomaamattomaan postipakettiin käärityt vaipat olivat uskomattoman kauniita: paksut neliteippiset vaipat, joiden edustaa koristaa erittäin vauvamainen kuviointi (vieläpä tekstillä "baby") - toisin sanoen vaippa, jollaista olen aina halunnut kokeilla. Minun oli välittömästi mentävä lähimpään julkiseen vessaan laittamaan toinen vaippa päälleni... vaikka en tiedä oliko se kovin järkevää, pienessä tilassa teippivaipan kiinnittäminen kun on lähes kohtuuttoman hankalaa. Lisäksi otsalohkoni sykki punaisena pelkästään jännityksestä, kun koko ajan olin aivan varma, että joku pian kävelisi sisään ja kuulisi varsin kovaäänisen vaippani rapinan.

Lopulta sain vaipan kuitenkin kiinni. Se oli mahtava! Istui aivan upeasti. Vaippa paitsi näytti, myös tuntui hyvältä päällä. Materiaali oli pehmeää ja kutkutteli sisintä pienelläkin liikkeellä. Isolta vaikuttanut vaippa ei ollut edes yhtään liian iso, tällainen läskiperse kun tunnetusti olen, mutta paksu kylläkin. Tosin olen kuullut, että vieläkin paksumpia vaippoja on olemassa, mutta ne ovat toistaiseksi jääneet minulta todistamatta. Itse asiassa tähän mennessä minulla on kokemusta tasan neljänlaisista vaipoista: Liberon yökastelijavaipoista, Tena pantseista, Seni-merkkisistä halpavaipoista ja nyt siis amerikan ihmeistä nimeltä Bambino. Ei ole vaikea arvata, mikä vie minun asteikollani voiton siitäkin huolimatta, että Liberoihin on pakko suhtautua nostalgisesti... Mutta siitä lisää toiste.

Loppupäivän oleskelin siis vaipat jalassa. Pyörin kaupungilla ja tein ostoksia, mutta koko ajan mukana oli sitä toivottua ekstrajännitystä. Vaippa oli sen verran paksu, että sen saattoi mielestäni erottaa vaatetukseni alta, mutta en silti usko kenenkään kiinnittäneen tällaiseen mahdollisuuteen huomiota. Sen sijaan hain itse kokemuksesta äärimmäisyyksiä tekemällä pari tyhmää temppua, esimerkiksi riisumalla housuni kokonaan supermarketin sovituskopissa ja ihailemalla vaippaani sen peilistä. Vain ajatuskin siitä, että joku vetäisisi verhon ajattelemattomuuttan auki sai sieluparkani sykkimään pimeää nektaria... Toinen huomattavan typerä tekoni oli ajoittainen pyllistely, jota siinä ihmisvilinässä tein milloin milläkin tekosyyllä, vaikka tiesin housujeni olevan vyötäröltään matalahkot.

Nöyryytysfetissini ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulla olisi uskallusta todella nöyryyttää itseäni. En voisi kuvitellakaan käveleväni tyyliin aurinkorannalla jalassani pelkät Bambinot, vaikka ajatus kuinka sisintäni kiehtookin. Minulle tärkeää ei kuitenkaan ole kehoni maine vaan oma identiteettini. En missään tapauksessa halua tuttujen ihmisten yhdistävän minuun minkäänlaisia viitteitä kiinnostukseni kohteista. Yleisessä marketissa on kuitenkin yleensä se hyvä puoli, että ihmiset harvoin tuntevat sinua, eivätkä kiinnitä huomiota, vaikka jolla kulla jotain valkoista housujen raosta pilkottaisikin. Kellonaikakin palveli tarkoitustani, sillä harva tuttavani liikkui siellä päin siihen aikaan.

Päivän kohokohtana oli päättää vaipan elinkaari sille ominaisella tavalla. Nyt täytyy heti alkuun huomauttaa, että pelkään ulostefetissejä yli kaiken, joten tällä tarkoitan pelkästään numero ykköstä. Juodessani reilusti nesteitä päivän aikana rakkoni oli todella alkanut täyttyä. Minun ei ollut alkujaan tarkoitus käyttää vaippaa vielä, mutta koska olin "pakotettu" tilanteeseen, muuten luonnollisesti mieleni. Halusin tehdä sen mahdollisimman hyvällä paikalla, piilossa, mutta kuitenkin julkisesti, sillä halusin kokea sen nöyryyttävän tunteen, jonka kuvittelin saavani joutuessani suorittamaan jotain perin yksityistä julkisella paikalla - ja vielä vaippaan kuin pikkulapset!

Valitsin siis paikallisen Stockmannin, jossa etsin paikan kyyristyä. Olin katselevani tavaroita, levitin jalkojani ja annoin tulla. Kuuma pissa levisi vaippaan uskomattomalla tavalla. Aluksi tuntui, että olin litimärkä, mutta hetken kuluttua tilanne tuntui tasoittuvan. Punastelin. Mitä ihmettä olinkaan mennyt tekemään. Vaippa tuntui märkänä todella painavalta ja hetkeksi iski todellinen paniikki, sillä halusin siitä pian eroon. Kenties märät vaipat eivät ole se minun juttuni tässä fetississä. Onneksi pääsin pian vessaan, jossa riisuin vaipan, kuivasin alapääni ja piilotin vaipan huolella yleiseen roskakoriin. Samalla mietin, että olihan tullut taas koettua sellainen masokistinen hullunmyräkkä, että se täytyy ottaa pian uudelleen...

Minun infernoni - osa 2

Sisään astui kolmas mies, jolla oli tällä kertaa käsissään kokonaan uudet vaatteet. Asukokoelmaan kuuluivat lapsellisen näköiset sukkahousut, lolitamainen mekko pitsikoristein, ja mustat, nukkemaiset kengät. Käsirautani aukaistiin ja minun käskettiin vetää vaatteet ylleni. Riisuin itseni noiden kolmen miehen silmien edessä ja puin vaatteet niin nopeasti kuin olotilaltani pystyin. Mekko sai minut näyttämään vauvanukelta, jollaisilla olin leikkinyt lapsuudessani. Sain päähäni vielä pitsikoristeisen myssyn, jonka jälkeen minut talutettiin takaisin eteiseen. Tutin he sentään ottivat minulta pois.

Pukumiesten joukko teki välittömästi tilaa nähdeksään kaltaiseni ilmestyksen. Minut ohjattiin keskelle huonetta, jotta kaikki saattoivat nähdä minut. Siellä odotti myös vanhemman puoleinen prostituoitu, joka oli pukeutunut keskiaikaisen sisäkön vaatteisiin. Tämä ruma ja vankkarakenteinen nainen katsoi minua yhtä kylmästi kuin kaikki ympärilläni olevat mieshenkilöt. Seuraavaksi minulle kuiskattiin ohje, jota en olisi selvinpäinkään ymmärtänyt kertakäskynä: "laske allesi".

Tiedostin tilanteen toivottomaksi. Minulla ei ollut pakotietä. Miehet olivat piirittäneet minut ja he odottelisivat kyllä vaikka koko päivän saadakseen haluamansa. Jännityksen ja huumeiden luoman tilani takia rakkoni oli joka tapauksessa ehtinyt tuottaa minulle jo jonkin verran vaivaa, joten päätin tehdä sen nopeasti, jotta koettelemus olisi äkkiä ohi. Pinnistin luonnollisesti, mutta mitään ei tapahtunut. Se oli huomattavasti hankalampaa kuin olin kuvitellut. Yritin rentoutua, mutta siitäkään ei tullut mitään. Kaikkien niiden miesten katsellessa oli täysin mahdotonta lirauttaa vähänkään.

Ponnistelin ja ponnistelin jalat kippurassa, mutta tuloksetta. Se oli kuin yrittäisi saada orgasmia pakon edessä. Jonkinaikaa sitä katsottuaan vanhempi naisprostituoitu sanoi tiukalla äänellään, että ongelmiini löydettäisiin kyllä apua, jos en siihen pystyisi. Samassa hän läimäytti minua täysin varoittamatta poskelle. Yllätys sai keskittymiskykyni herpaantumaan ja yllättäen keskeytynyt ponnistelu vapautti sulkijalihakseni. Tunsin kuuman suihkun valuvan pitkin leviävän takapuoleeni ja sisäreisiini, valuvan pitkin jalkojani ja lopulta lorisevan punaiselle kokolattiamatolle. Naiivina tyttönä olin suorituksestani helpottunut.

Siinä samassa vanhempi prostituoitu tarttui minua hiuksista, taittoi minut kumaralle, nosti hamettani, laski housujani ja antoi minulle kunnon piiskauksen samalla noitumalla minulle, kuinka paha tyttö olin ja miten rumasti olin juuri tehnyt. Aistieni ollessa nyt herkemmillään tuo käsittely tuntui pahemmalta kuin aiempi piiskaus. Tunsin jopa kaipaavani sitä helvetin tuttia! Miesjoukko katseli kasvottomana massana alistustani ja kuulin heidän hengityksensä kiihtyvän ja syventyvän. Olin vaiti ja otsalohkoni sykki häpeän tunteesta. Pahempaa oli kuitenkin luvassa, kuten sain huomata naisen raahatessa minut toiseen huoneeseen miesjoukon seuratessa perässä.

Se huone oli kauttaaltaan kirkkailla väreillä koristeltu pyöreän muotoinen huone, jonka keskellä oli korotettu lavantapainen. Sen päällä oli illan siihen mennessä suurin hämmästykseni, valtavan kokonen hoitopöytä. Minut talutettiin sen luo miesjoukon hajaantuessa ympärilleni "katsojasyvennökseen". Nainen käski minun käydä makuulleen pöydälle. Päästäni pyörällä, häpeästä ja pelosta sekaisin päätin olla tottelevainen, jotta ainakaan fyysistä kärsimystäni ei tämän illan aikana enää päästäisi lisäämään.

Siinä minä makasin, kymmenien perverssien raharikkaiden liikemiesten katsellessa, lolita-asuisena fantasiahahmona, sukkahousut kastelluina, vanhemman naishenkilön "hoidettavana" jättikokoisella hoitopöydällä. Aivan aluksi sain tutun tuttini takaisin, vaikka se tällä kertaa oli luonteeltaan rangaistusmainen. Nainen posti jalastani kengät ja veti märät sukkahousuni pois. Nöyryyttääkseen minua hän painoi ne lähelle kasvojani, jotta näkisin, miten kastuneet ne olivat. Alapää paljaana hän käski minut nostaa jalat ylös. Värisevin elein sen teinkin ja paljastin samalla koko kalleuden sille osaa "katsomosta", joka sattui olemaan takapuoleni takana. Imin tuttiani ja katsoin tiukasti kattoa.

Samalla tunsin katsojien hengitysten taas kiivastuvan. Nainen kaivoi esiin kahdet käsiraudat ja lukitsi ranteeni tiukasti nilkkoihini, kunnes olin tyystin avuttomassa asennossa. Asento sattui. Tutti vaimensi taas nyyhkytykseni. Sitten kuulin muovista rapinaa ja ymmärsin, mitä oli tapahtumassa: minulle laitettaisiin vaippa! Hetken paniikissa yritin rimpuilla irti ansastani, mutta se oli hyödytöntä. Nainen asetteli vaipan auki peppuni alle, läimäytti minua kipeästi ja alkoi laittaa sitä tottunein käsin kiinni. Nyyhkin voimakkaasti järkytyksestä, kivusta jä häpeästä. Miesten joukkio hengitti kiivaasti ja aavistin usean päässeen päämääränsä. Kun vaippa oli kiinni, usea katsoja poistui.

Kahleeni irroitettiin ja minun käskettiin nousta pöydälle seisomaan. Horjuvin jaloin toteutin jo ihmeenä pitämäni teon ja paljastin vaippatakamukseni koko ympäröivälle miesjoukolle. Seuraava käsky kuului "kumarru". Suljin silmäni ja annoin kyyneleeni tippua maahan. Kumarruin ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen ja näin miehiä selkeästi kiihottava kumarrus tuli suoritettua joka suuntaan. Kun olin sen tehnyt, minun käskettiin laskeutua. Samassa tunsin vihlovaa kipua ja kaikki pimeni jälleen.

***

jatkuu...

Minun infernoni - osa 1

Ajattelin kirjoittaa vuorostaan hiukan synkemmän sadomasokistisen tarinan kepeämmän ja arkisemman Johanna-tarinan vastapainoksi. Tässä tarinassa pyrin olemaan ainakin omien mieltymysteni suhteen mahdollisimman estoton! -kirjoittaja

**

Eloni vaelluksen alkuvaiheilla minä harhailin pitkin synkkiä katuja, polulta oikealta poikenneena. Kovin raskasta on sanoinkuvailla sitä olotilaa, sitä paikkaa ja niitä tapahtumia, joita ajatellessa vielä muistikin säikkyy. Se ei ollut kaukana henkilökohtaisesta helvetistä, mutta koska myös jotain korvaamattoman nautinnollista siitä sain, täytyy minun tapojeni mukaan se tässä nyt kuvata. Se tapahtui Amsterdamissa.

Olin kammottavassa olotilassa. Kehoni oli pumpattu täyteen mikä kamalimpia mömmöjä ja kaasuja, joita vain Amsterdamin yöelämässä voi 20-vuotias nuori neitokainen karskeilta hollantilaismiehiltä pyytämällä saada. Olin harrastanut seksiä sen illan aikana ainakin viiden eri tyypin kanssa, joista viimeisin oli lopuksi puukolla ryöstänyt rahani, laukkuni ja päällysvaatteeni. Kuljin rikkonaisessa pikkumustassa, meikit naamalle levinneenä, hirvittävän vesisateen läpi alueelle, joissa loistivat punaiset lyhdyt. En tiedä, mitä siellä tein, olin aivan neuvoton. Sitten eräs ovi avautui ja minut pyydettiin sisään.

Se paikka sai ihoni kanan lihalle. Punaisena hehkuva eteinen täynnä virallisen näköisiä pukumiehiä, joista osa siemaili shampanjaa tarjoilijoiden kantaessa niitä heille miten ehtivät. Eteisen katossa oli kultakirjaimin muotoiltu lause "Ken tästä käy, sen kaikki toiveet täytetään", näin sain kuulla jälkeenpäin. Nyt minut talutettiin tästä tilasta suoraan seuraavaan, synkkään mustaan huoneeseen, josta muistikuvani ovat hyvin heikot.

Seuraavaksi istuin yksin kokolattiamatolla varustetussa huoneessa. Päälläni oli röyhelöpitsein koristeltu korsetti, pieni musta alushame, stringit, verkkosukat ja tiukasti nyöritetyt korkeakorkoiset kengät. Istuin varsin lyhyellä sängyllä, jossa oli kaide vain ydessä päässä. Samassa sisään astui muuan mieshenkilö, yllään tumma puku ja kasvoillaan pitkällä nokalla varustettu teatterinaamio. Ovi sulkeutui ja mies kaveli viereeni. Hän seisoi ensin hiljaa ja sanoi "nouse". Nousin horjuvin jaloin ylös ja katsoin minua yli kaksikymmentä senttiä pidempää miestä kasvoihin. "Käy makaamaan" hän sanoi ja minä tein työtä käskettyä. Ajattelin, että oli taas aika antautua aistien vietäväksi. Toisin kävi.

Kuulin miehen vetävät teräaseen tuppeesta. Mieleeni tuli huutaa apua, mutta mies totesi kylmästi "ole hiljaa". Mitä sairasta tämä julma mies voisi minulle keksiäkään? Olin täysin hänen armoillaan. Mies siveli puukkonsa terällä sisäreisiäni ja vilunväreet kulkivat läpi kehoni. Alushamettani nostettiin ja puukko tunkeutui hiljaa stringieni alle. Pienellä nipaisulla mies leikkasi niiden saumat poikki.

Sen jälkeen sisään astui toinen mies, yllään hiukan erilainen teatterinaamio. Hän heilutteli kädessään victoriaanista piiskaa. Tunsin ikävän vihlaisun takapuolessani, kun toinen mies käski minun kääntyä ympäri. Makasin mahallani lyhyen sängyn reunalla ja laskin polveni maahan. Mies nosti jälleen hamettani ja poisti stringit tieltä. Sitten hän sulki käteni selkäni taakse käsiraudoin. Toinen mies asettui taakseni piiska kädessään, mutta toinen istui sängylle viereeni. Hän tarrasi minua hiuksista kiinni ja nosti päätäni. Mieleni teki huutaa, mutta en uskaltanut. Mies näytti minulle kädessään olevaa vauvojen tuttia. "Aukaise suusi" mies sanoi. En uskaltanut laittaa vastaan. Posket punoittaen nappasin tutin suuhuni. "Älä pudota sitä." Mies sanoi ja sitten alkoi paukkua.

Se oli suorastaan uskomatonta. Piiskan läimäytykset tuntuivat joka solussani. Purin tuttia voimalla ja puristin silmiäni kiinni. Toinen mies tuijotti minua suoraan silmiin ja piti edelleen kiinni hiuksistani. Piiskaaja korjasi välillä asentoani, nosti takapuoltani ylöspäin ja jatkoi taas. Sitä jatkui pitkään, aivan liian pitkään. Minua on piiskattu aiemminkin ja jo viisi minuuttia täyttä settiä tuntuu äärimmäiseltä kokemukselta, mutta nyt nämä vanhat äärirajat tuntuivat olevan lasten leikkiä.

Lopulta piiska lopetti viuhumisensa. Poskeni olivat kyyneleistä märät. Purin tuttia edelleen ja yritin purkaa itkuni siihen. Seuraavaksi luvassa oli se, mitä olin odottanutkin. Kummatkin miehet astuivat vuorollaan taakseni, tarttuivat kaksin käsin levitetyistä reisistäni ja antoivat kalunsa työntyä sisälleni. Samaan aikaan toinen miehistä katseli minua suoraan silmiin. En tiedä kumpi tuntui pahemmalta, miesten hätäiset liikkeet vai takapuoleni uskomaton kuumotus tilanteen ollessa päällä. Tuijotuksesta en paljoa välittänyt, tiesin sen tuovan nautintoa lähinnä miehille itselleen. Tutti tuli jälleen tarpeeseen, se myös auttoi vaimentamaan voihkintani matalaksi vingunnaksi.

Kun kumpikin miehistä oli saanut halunsa tyydytettyä ja peppuni oli aivan hellä. Minua oksetti. Huumeiden vaikutus oli yllättäen alkanut laantua ja hiukan lamaantuneet tuntoaistini nousivat yliherkkään tilaan. Makasin kyyryssä sängyllä silmät tiukasti kiinni, voimakkaasti nyyhkien ja tuttia voimalla purren. Miehet katselivat kylmästi olotilaani armeliaan pitkään, kunnes oli jälleen aika nostaa kärsimykseni uudelle tasolle.

***

jatkoa seuraa...

MARIKA eli kuinka pieni vahinko pilasi nuoren tytön aurinkoloman

ENSIMMÄINEN LUKU: Pieni vahinko

Marikaa jos ketään ei voisi koskaan luonnehtia pahaksi tytöksi.

Koko elämänsä hän on ollut tottelevainen tyttö niin koulussa, harrastuksissa ja erityisesti kotona. Marika on perheen ainoa lapsi ja hänen äitinsä yksinhuoltaja Marikan isän kuoltua keuhkosyöpään muutama vuosi ennen tarinamme alkua. Isän kuolema katkeroitti Marikan äidin ja monessa suhteessa tottelevainen tyttö on joutunut kärsimään äidin oikuista. Siitä huolimatta äiti ja tytär rakastavat toisiaan, eikä mikään Marikan kokema ole murtanut heidän tätä verisidettä. Mutta kuinka kävikään perherauhan kun äiti ja tytär matkasivat viimeistä kertaa yhdessä aurinkolomalle välimeren rannoille?

Kun Marika valmistui ylioppilaaksi, päätti hänen äitinsä että veisi tytön vielä kerran yhteiselle lomareissulle ikään kuin palkkioksi hyvästä työstä: olihan Marika neljän laudaturin ylioppilas. Äiti säästi rahaa yli vuoden ja sopivasti Marikan 20-vuotissyntymäpäivien aikoihin matka muuttui todellisuudeksi. Pätkätöillä itseään elättänyt Marika oli luonnollisesti matkasta valtavan innoissaan, sillä ei koskaan aiemmin ollut matkustanut Haaparantaa kauemmas. Varhain torstaiaamuna lähdettiinkin iloisin mielin kohti lentokenttää.

Marika oli varsin sievä tyttö. Hänellä oli kullankeltaiset, kiharat hiukset ja pienet, pyöreät kasvot. Hän oli varsin solakka ja pieni ikäisekseen, eivätkä hänen rintansa olleet kovin suuret. Vartalossa näkyi koko lapsuuden ajan kestänyt taitoluisteluharrastus, jota Marika harjoitti parhaimmillaan kolme kertaa viikossa – vaikkei edes pitänyt koko lajista. Se kuitenkin soi hänelle jonkinmoisen vapauden häipyä hyvästä syystä pois kotoa edes joskus, sillä muuten Marika vietti kaiken aikansa lähinnä netissä oleskellen ja telkkaria katsellen. Kavereita hänellä kyllä oli, mutta huonojen kulkuyhteyksien takia hän pääsi nauttimaan näiden seurasta ainoastaan koulussa. Tämä oli tehnyt Marikasta lievästi erakkomaisen luonteen.

Marikan äiti taas oli kuin Marikan täydellinen vastakohta: pitkä, ruma ja lihava vanha nainen, jonka musta tukka toi kovasti mieleen vanhojen kauhuelokuvien mustalaiseukot. Mitä vanhemmaksi Marika oli tullut, sitä selvemmin oli alkanut vaikuttaa siltä, että äiti kadehti tyttärensä kauneutta. Erityisesti silloin, kun Marika oli seurustellut kahta vuotta vanhemman pojan kanssa, oli äidin käytöksessä liiankin selviä mustasukkaisuuden merkkejä. Äidin oikuttelu johtikin lopulta siihen, että poika vaihtoi syvästi rakastuneen Marikan hivenen helpommin tavattavaan tyttöön, jonka perhe oli myös vastaanottavaisempi. Tämä romanssi oli jättänyt Marikan sydämeen valtavat arvet, mutta asiasta ei koskaan hänen perheessään puhuttu sen päättymisen jälkeen.

Matkalla lentokentälle nämä asiat eivät olleet sen kummemmin Marikan kuin hänen äitinsä mielissä. Päinvastoin heillä oli valtavan hauskaa: he puhelivat siitä, kuinka matkakohteessa Kreetalla olisi paljon nähtävää ja paljon tekemistä ja miten he söisivät joka päivä eri ravintolassa hyvää kreikkalaista ruokaa. Äiti myös yltyi vitsailemaan ja nauramaan, mikä ei ollut kovin yleistä hänen tapauksessaan: hän oli yleensä valtavan vakava ihminen, kuten lakimiehenä työskennelleestä naisesta saattaa kuvitellakin. Nyt hän oli kuitenkin iloinen ja siksi Marikallakin oli syytä hymyyn: lomasta voisi tulla todella mahtava kokemus!

Lentokentällä vuorossa oli ensimmäisenä lähtöselvitys, jonka jälkeen päästiin turvatarkastuksen kautta kansainväliselle puolelle. Marika ei koskaan aiemmin ollut käynytkään lentokentällä, mutta ah! miten hän viehättyikin niin suuresti kansainvälisen puolen tunnelmasta! Niin paljon nähtävää, niin paljon ulkomaalaisia ja niin paljon kulttuureja samassa paikassa… Ero Marikan aiemmin kotiin ja kouluun rajoittuneeseen maailmankuvaan oli valtava. Nyt Marika vasta alkoi ymmärtää matkailun koko ajatuksen ja alkoi odottaa matkaansa entistä kovemmin. Miten hän jaksaisi odottaa koko lennon ajan pääsyä Kreetan maaperälle? Tätä miettiessään Marika päätti ostaa jotain hyvää juotavaa ja jotain lukemista lentokoneeseen vietäväksi. Väsymyksen torjuakseen hän valitsi energiajuomapullon ja aurinkorannalle sijoittuvan kioskipokkarin.

Äiti oli kuitenkin hävinnyt Marikan palattua kauppapaikastaan. Hetken etsittyään Marika huomasi äidin halailevan henkilöä, joka oli hänellekin ennalta tuttu: se oli hänen tätinsä Kristiina! Marika juoksi nopeasti halaamaan tätiä, joka oli ollut hänelle aina niin rakas, mutta jota hän ei ollut nähnyt yli vuoteen. Samalla Marika pääsi näkemään vasta toisen kerran serkkunsa, kolmivuotiaan Niilo-pojan. Kristiina kertoi yllättäen olevansa lähdössä samalle lennolle Marikan ja äidin kanssa, sillä hänen matkansa määränpää olisi lennon välilaskupaikka. Kaikeksi onneksi Kristiina istuisi vielä hyvin lähellä heidän penkkiriviään.

Kuulutuksen käydessä Marika asteli ensimmäisen kerran elämässään lentokoneeseen. Aluksi hän hämmästeli sitä, kuinka näin suuri masiina voi ylipäänsä lähteä lentoon. ”Tämähän on kuin junan vaunu!” hän ajatteli itsekseen. Löydettyään paikkansa Marika istahti ikkunapaikalle ja antoi äidin tulla viereensä. Käytäväpaikalle istahti vielä muuan vanhempi rouva. Kristiina lapsineen olivat myös löytäneet paikkansa hieman edempää ja Marikan katseet kohdattuaan täti vilkutti iloisesti. Samalla hän vinkkasi, että koneen noustua Marika voisi tulla pitelemään Niiloa, kuten lentokentällä oli puhuttu. Samalla Marika huomasi erään asian, jota hän ei ollut tullut ajatelleeksi: kuinka kummassa hän pääsisi lentäessä vessaan? Siinä samassa Marika alkoi tuntea pientä paniikkipainetta rakossaan. ”Voi ei…”

Sitten lähdettiin nousuun. Marikan vatsanpohjaa kipristeli ja hän tunsi valtavaa pelkoa. Kun kone irtautui maasta, kohtasi Marika mielessään kuolemanpelon ja kaikki lentämiseen liittyvät riskitekijät, eikä hän ollut koskaan pelännyt niin valtavasti. Samalla hän huomasi unohtaneensa hetkeksi tyystin rakkonsa ja viime hetkellä muisti jännittää sulkijalihaksensa. ”Voi luoja…”, hän ajatteli, ”…miten tässäkin olisi voinut käydä!”. Sitä ajatusta Marika ei tosin kauaa mielessään vatvonut, vaan kiinnitti huomionsa toisaalle: kone oli ilmassa ja ikkunasta avautui näköala, jota Marika ei ollut ikinä eläissään nähnyt.

Totuteltuaan viimein lentokoneessa oloon Marikan alkoi tehdä mieli ruokaa. Lentokoneen ruuan huonosta maineesta tietoisina Marika ja äiti olivat ottaneet omat eväät mukaan, jotka he ensi töikseen söivät. Syötyään Marika huomasi samalla myös väsymyksensä, joka ei sekään ihmeellinen asia toki ollut: lento oli lähtenyt ennen kuutta ja herätä oli pitänyt jo kolmelta. Samalla hän kuitenkin huomasi Kristiinan viittilöivän Marikaa istumaan viereensä leikkimään Niilon kanssa. Marika avasi energiajuomapullon ja tyhjensi sen tapansa mukaan varsin äkkiä. Sitten hän siirtyi Kristiinan luokse leikkimään pikku-Niilon kanssa.

Noin tunti nousun jälkeen Marika palasi paikalleen tunnettuaan olonsa todella väsyneeksi. Hän nukkui yleensä tarkasti suositusten mukaan, joten väsymys ei ollut hänelle tuttu asia. Häntä huimasi ja lähes hoiperreltuaan paikalleen äidin viereen hänen oli pakko sulkea silmänsä. Nyt Marikan mieleen kiisivät jälleen ajatukset välimerestä ja matkakohteen käsittämättömästä ihanuudesta. Paahtava aurinko ja kuuma hiekka vain odottivat häntä siellä, ja ehkä jopa kreikkalaiset rantaleijonat soisivat hänelle huomiotaan…

Pian Marika saattoi jopa tuntea hiekan varpaidensa välissä, ja käännettyään kylkeä hän löysi niin hyvän asennon, että hänen oli välittömästi sukellettava suolaiseen veteen, joka hänen eteensä oli ilmestynyt. Meren alla hän näki kaikki sen hienoudet hohtavina ja runsaina edessään: meritähtiä, merihevosia, sateenkaarenvärisiä kaloja, koralliriuttoja, ankeriaita, merikukkia… Kukkia? Miten kummassa meren alla voi olla kukkia? ”Äh…” Marika ajatteli nauraen, ”Enhän minä ole enää edes meren alla, olenpa minä tyhmä!” ja jatkoi matkaa kukkien peittämien peltojen ja vuorijonojen läpi. Hän saapui pieneen kreikkalaiskylään, jonka läpi kulki tie. Hän seisoi keskellä asfalttia ja mietti, miksi kummassa ihmiset nauroivat hänelle. Siksikö kun hänellä oli yllään bikinit? Vai siksi, että hän oli edelleen märkä ja vesi virtasi hänen jalkojaan pitkin alas kuin hän olisi laskenut alleen? Mitkä idiootit! Tietysti se siltä näyttää kun on juuri merestä noussut! Voisinpa kertoa sen äidille… Äiti? Äiti?

Äiti kutsuu… Äidin ääni…
”Marika?”
Onko se äidin ääni?
”Marika ethän sinä…”
Missä äiti on? Mitä asiaa hänellä on? Miksi äiti on vihainen… Äiti on vihainen! Loma on pilalla! Ei, loma ei saa olla pilalla, yritän vaihtaa unta… eiii!
”Hyi kamala Marika! Herätys senkin keskenkasvuinen pentu!”

Ne sanat tulivat suoraan Marikan korvaan.

Ja totta se oli: äiti todella oli vihainen, se ei ollut unta. Marika alkoi havahtua. Hiekkaranta oli ollut unta, samoin meri, kukat, kylä ja bikinit. Mutta Marikan suuresti järkytykseksi unta ei ollut myöskään se, että hän oli märkä. Marika tunnusteli jalkojaan, ja toden totta: ne olivat yltä päältä kosteat. Marika tunnusteli selkäänsä ja toivoi kaiken johtuvan hikoilusta. Mutta ei, sitä se ei ollut. Äidin järkyttyneen vihaisesta ilmeestä saattoi lukea loput: Marika, 20-vuotias nuori nainen oli todella pissannut housuihinsa, kastellut sukkahousunsa ja vihreän mekkonsa lentokoneessa kesken ensimmäisen lomalentonsa!

”Kuinka… Miten… Ei…” Marika oli häkeltynyt, järkyttynyt ja peloissaan. Ja lisäksi aivan neuvoton. Mitä nyt tapahtuisi? Pitäisikö Marikan vahingosta raportoida lentohenkilökunnalle? Jos hän nyt nousisi tästä, olisiko penkki täysin märkä? Jäisikö hänen takapuolestaan märkä merkki tälle paikalle? Joutuisiko hän nousemaan ylös? Valuisivatko keltaiset pissat maahan asti hänen seistessään? Näkisivätkö kaikki lennolla olevat hänen märän alaosansa? Tulisiko hänestä koko lennon pilkankohde, josta otettaisiin kuvia kamerakännyköillä ja jonka pissainen takapuoli ja tulipunaiset kasvot päätyisivät youtubeen kaikkien naurun kohteeksi? Kyyneleet nousivat Marikan poskille ja suunnaton hätä ja ahdistus ryöppysivät hänen mieleensä. Hän tahtoi vajota koneen pohjan läpi ja pudota maahan, liiskaantua ja kuolla.

Mutta ehei: hän jäisi varmasti eloon ja kokisi henkilökohtaisen helvetin ilmielävänä! Ja sen piruna häärisi hänen äitinsä, joka nyt tarttui lujasti Marikaa käsivarresta ja lähti taluttamaan tätä kohti lentokoneen wc:tä. Mutta sitä ennen he poikkeaisivat Kristiinan luona…

***

TOINEN LUKU: Marikan loma menee pilalle

Pissat valuivat Marikan sääriä pitkin. Marika yritti parhaansa mukaan peitellä sitä, mutta tiesi vallan hyvin, ettei siinä kovin hyvin onnistuisi. Hän yritti olla reippaana, mutta ei mahtanut sille mitään, että tunsi jokaisen näköetäisyydellä olevan matkustajan tuijottavan tilannetta, jossa äiti raahasi pienikokoista housunsa kastellutta tyttöään mukanaan pitkin lentokoneen käytävää. Marika oli järkytyksestä aivan sekaisin, eikä edes osannut arvella, mikä voisi olla tätä tilannetta pahempi. Hänen koko naiseutensa tuntui karisevan olemattomiin sen aikana, kun äiti kuljetti häntä kohti Kristiina-tätiä. Mutta miksi Kristiinan oli nähtävä Marikan tapaturma? Halusiko äiti tieten tahtoen nöyryyttää häntä?

Kristiina käänsi päänsä huomatessaan Marikan ja äidin tulevan. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, tämä oli jo kääntänyt katseensa kohti Marikan jalkaväliä ja todennut tilanteen. ”No johan…” hän sanoi hämmästyneenä, ”Miten siinä noin kävi?”. Marikan ei tehnyt mieli vastata. Hän ei pystyisi avaamaan suutansa purskahtamatta itkuun. Sen sijaan hänen äitinsä oli tiukka ja viileä.
”Tämä tyttö se vain kasteli housunsa kuin pikku vauvat. Voitko kuvitella? Kaksikymppinen nainen ja ei pysty pitämään itseään kuivana!” äiti räyhäsi, eikä varmasti yrittänytkään puhua niin hiljaa, että vain Kristiina hänen asiansa kuulisi. Marika peitti tulipunaiset kasvonsa. Hän tahtoi pyytää äitiään lopettamaan, mutta ei uskaltanut. Hän vain toivoi, että äiti nopeasti pyytäisi Kristiinalta vaihtovaatteet ja päästäisi hänet sen jälkeen menemään: vaihtovaatteiden takiahan heidän piti tänne tulla, niinhän?

Silloin todellinen tälli iskeytyi Marikan takapuoleen: eihän tämä voinut olla enää totta! Hän ei voinut uskoa korviaan, kun äiti pyysi Kristiinaa antamaan yhden Niilon vaipoista Marikalle laitettavaksi. ”Vaipan?! Ei… Ei ei ei ei..” Marika sopersi hiljaiseen ääneen osaksi itsekseen, mutta oikein hän oli tuntunut kuulevan. Kristiina todella kaivoi laukustaan avatun vaippapaketin ja antoi siitä äidille yhden. Marika katsoi kauhuissaan tuota valkoista sidettä äidin kädessä. Tuonko hän joutuisi jalkoihinsa laittamaan? Tuon asian, joka edusti hänelle kaikkein suurinta mahdollista nöyryytystä – sellaista, jota hän ei koskaan olisi tullut itse edes ajatelleeksi. Nyt tämä odottamaton painajainen oli kuitenkin tulossa ihka oikeaksi todellisuudeksi, kun Marika nyt työnnettiin kohti lentokoneen pientä vessaa.

Niin paljon Marikaa ei ollut koskaan hävettänyt. Hän tunsi murtuvansa siihen paikkaan, kun vain tunnustelikin kädessä pitämäänsä pientä valkoista housuvaippaa. Siinä hän istui, lentokoneen pienessä vessakopissa ja itki vuolaasti kuin pienet lapset ikään. Hänestä tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta laittaa tällainen vaippa jalkaansa. Hyvänen aika: hän oli sentään 20-vuotias nuori nainen eikä mikään alle kouluikäinen taapero joka ei ymmärrä mennä vessaan kun on hätä! Vielä enemmän Marikaa järkytti ajatella, että lapsethan oppivat jo noin kolmivuotiaina potalle… Hänen mieleensä piirtyi kuva hänestä ja kolmivuotiaasta pikkulapsesta, mutta tätä vertausta hän ei kestänyt ajatella. Hän peitti päänsä käsiinsä ja antoi itkun tulla niin kovana kuin se oli tullakseen. Marika olikin sillä hetkellä melkoinen vesiputous.

Mutta – realistisemmin ajatellen – mitä vaihtoehtoja hänellä tässä tilanteessa oli? Äiti odotti vessan oven takana useamman sadan matkustajan kanssa ja hän kyyhötti housut kintuissa pienessä lentokoneen vessakopissa. Alushousut ja sukkahousut olivat likomärät, eikä niiden kuivumista kannattanut odotella. Vaihtovaatteet olivat kaikki ruumassa isoissa matkalaukuissa. Mekkokin oli märkä, eikä sitä paitsi ylettynyt edes polviin asti, mikä huononsi kovasti ajatusta kulkea ilman alushousuja Kreetalle saakka. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli tämä pieni mutta paksu serkulta lainattu Pampers-vaippa, jollaisia Marika oli käyttänyt viimeksi muistin ulottumattomissa. Näin epämiellyttävässä tilanteessa Marika ei todellakaan halunnut tietää mitä tehdä, mutta sisempänä hän kyllä tiesi, mitä tulevan pitää. Marikan oli taas kerran taivuttava äidin tahtoon, tällä kerta nöyryyttääkseen itsensä pahemmin kuin mitä oli koskaan osannut kuvitellakaan.

Marika tutkaili vaippaa vähän lähemmin. Pala nousi kurkkuun pelkästään noista iloisista kuvioista, jotka koristivat vaipan etupuolta. Vaippa ei ollut erityisen iso, mutta vain lievästi pienempi kuin hänen käyttämänsä alushousut. Paksu se sen sijaan oli: ilmeisesti jokin yömalli. Näkyisi siis varsin selvästi, vaikka sen piilottaisikin märkien alushousujen alle. Marika avasi hieman vaippaa ja mittaili sitä silmillään. ”Ei auta” Marika huokaisi, ”Se mahtuu…” Ja niin oli tultu pisteeseen, jossa Marika vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, tahtoaan tai tarvetta veti 17 vuotta nuoremman taaperoserkkunsa vaippaa jalkojensa väliin sulkeakseen sukuelimensä ja takapuolensa sen paksujen kerrosten kätköihin – kenties pitkäksikin aikaa? Sitä Marika ei siinä vaiheessa vielä tiennyt, eikä varmasti halunnut sitä myöskään ajatella.

Marika tuijotti peiliin lasittunein katsein ja antoi kyyneltensä valua vuolaasti poskia pitkin. Hän näki edessään tytön. Tuhman pikku tytön. Sellaisen, jota nyt rankaistiin pahoista teoistaan poistamalla häneltä oikeus huolehtia itse yksityishygieniastaan. Hänen asemaansa oli laskettu: hänet oli alennettu täysivaltaisesta nuoresta naisesta muista riippuvaiseksi, ylikasvaneeksi taaperoksi, vain hieman täysavutonta ihmisvauvaa korkeammaksi olennoksi. Tämän muutoksen tunnusmerkkinä hänen keskivartaloaan koristivat nyt vauvan tunnusmerkit, pököttävä peppu ja iloisilla kuvioilla varustetut pampersit. Marika huokaisi ja asetteli mekkonsa paikalleen ja katseli hetken takapuoltaan. Oli selvää, ettei helma peittänyt kaikkea, mutta ei pakkaus nyt niin hirveän huomattavakaan ollut. Kunhan vain Marika muisti pitää kätensä kosteiden kohtien edessä…

Ovi avautui ja äidin naama työntyi esiin. Tämä ei sanonut mitään, mutta katsoi kysyvästi Marikan takapuolta. Marika nyökkäsi äidin sanattomaan kysymykseen. Siinä samassa äiti kuitenkin tarttui Marikan hameen helmasta ja nosti sitä ylös paljastaen hänen vaipoitetun takapuolensa koko lentokoneen peräosalle. Marika säikähti ja kiljaisi tämän odottamattoman kohtelun vuoksi ja löin siinä ohimennen äitiään poskeen. Äiti näytti hurjistuvan, mutta ilmeisesti malttoikin silti mielensä. Kurituksen sijaan hän talutti Marikan käsivarresta takaisin penkille, jolle oli asetellut jonkinlaisen peitteen estääkseen Marikaa likaamasta enempää vaatteitaan. Marika istui nopeasti paikalleen ja levitti mekkonsa niin ilmavasti kuin osasi, jotta peittäisi paitsi vaipan, myös istuimelle asetetun peitteen. Vaikka mitäpä se hyödytti? – Kaikki tällä lennolla olivat varmaan jo nähneet, kuinka Marikan oli käynyt ja mitä hänelle oli siitä seurannut.

Marika painoi päänsä lentokoneen ikkunaa vasten ja sulki silmänsä surullisena. Hän alkoi taas nyyhkiä ja yritti itkeä itsensä uneen. Mikään ei kuitenkaan saanut hänen mielestään hänen mekkonsa alla piileskelevää vaippaa, jonka ajatteleminen sai Marikan alati nöyryytyksestä ja surusta sekaisin. ”Voi miksi näin pitikin käydä?” hän ajatteli ”..ja juuri nyt…”. Marika katsahti äitiä, joka istui hänen vieressään tuiman näköisenä. Tämä vaikutti ihaiselta ja hänen silmissään oli pelottava päättäväisyyden pilke. ”Voi ei…” Marika huokaisi: tästä lomasta ei todellakaan tulisi mikään hauska loma...

Onnittelut Norjaan!

Euroviisut saivat tänäkin vuonna arvoisensa voittajan! Super-karismaattinen Alexander Rybak rikkoi syystäkin kaikki vanhat ennätykset sinkoutumalla suoraan katsojien sydämiin ja sitä kautta Euroviisu-historiaan. Voiton kunniaksi urheilullinen Sveta-neiti pääsee poseeraamaan voittaja maan lipun kanssa asiaan kuuluvissa varusteissa. Onnittelut Norjaan hienosta voitosta!