Lihomisesta ja sen vaikutuksista

Ajattelin käyttää tämän blogin anonymiteettiä hyväkseni ja vuodattaa hetken henkilökohtaisesta ongelmastani, josta en viitsi huudella julkisesti.

Näin joulun jälkeen aika moni ihminen on tukevassa kunnossa. Niin olen minäkin. Tänä jouluna olen antanut itselleni luvan syödä ja olla möllötellä niin paljon kuin sielu sietää. Minulla on ollut käsittämättömän rankka syksy opiskelujen ja henkilökohtaisen elämän ikävien käänteiden kanssa (läheisen ihmisen kuolema, tuttavan syömishäiriö...) minulta on kadonnut täysin puhti pois. Nyt olen siis saanut levätä ja hengitellä rauhassa. Mutta tämän tekstin aiheena olevaa ongelmaa se ei kuitenkaan ole poistanut. Tosi asia on, että tästä tytöstä on tullut yläasteelaisittain "läski lehmä".

Paino on aina ollut minulle pienoinen ongelma. Olen ollut painoindeksin mukaisesti ylipainoinen ala-asteelta asti (voitte vain kuvitella, kuinka paljon minua kiusattiin asiasta!), enkä ole sen koommin nähnyt itseäni "normaalikokoisena". Olen aina joutunut käyttämään hieman isompia vaatteita kuin toiset, käyttämään vähän enemmän tilaa istumiseen ja - kaikesta tästä johtuen - viettämään aikaa enemmän yksin kuin muut. Ja mitä teet jos olet yksinäinen? Et mitään. Aktiivinen ja terveellinen elämäntapa ei koskaan tullut osaksi elämääni. Olen aina viihtynyt paremmin kotona kuin seurassa, pelaten videopelejä, lukien kirjoja ja katsellen tv:tä. Niin ja tietenkin syönyt hyvin.

Välillä olen kyllä tosissani yrittänyt. Vielä kesällä 2010 olin loistavassa vireessä. Olin onnistunut pudottamaan painoa karppauksen avulla kymmeniä kiloja ja olin kovemmassa kunnossa kuin koskaan sitten lukion toisen vuoden ja wanhojen tanssien jälkeen (tuolloin laihduin yksinomaan tanssimalla... oi niitä aikoja!). Elämäni oli muuttumassa, olin muuttanut omaan hienoon kotiini ja aloittamassa uutta elämää kaukana kotoa. Sitten se iski: kylmä todellisuus.

Opiskelijabudjetilla on perhanan vaikea saada aikaiseksi täysipainoista ja terveellistä ateriaa jokaiselle päivälle. Halvat hiilarit tulevat kysymykseen paljon useammin kuin meikäläisen elimistölle sopivat salaatit ja muut vastaavat. Kun sitä aikansa yritin, jossain vaiheessa luovutin ja antauduin houkutuksille. Epäterveellinen syöminen on halpaa. Hampurilaisaterian ranskalaisineen voi tehdä neljänä peräkkäisenä päivänä alle kymmenellä eurolla. Euron mikropitsoja halvempaa ja helpompaa välipalaa tuskin onkaan. Karppaajan päiväbudjetti on vähintään kaksin- ellei kolminkertainen.

Rahapula on tosin osittain omaa syytäni. En ole erityisemmin innostunut töissä käymään, sillä opiskeluni yksinkertaisesti on niin kokopäiväistä hommaa, etten vain jaksa. Lisäksi minulla on näitä tyyriitä harrastuksia, joista tässä blogissani olen niin usein kertonut. Ruoskat ja muut hauskat on tosin jäänyt uusimatta ja menty vanhoilla, mutta vaipat ovat ikävä kyllä melko kertakäyttöisiä asioita. Ja kun yksi vaippapaketti maksaa kolmen päivän budjettiosuuden verran, on jostain tingittävä.

Enkä minä toisaalta voi pelkästään rahapulaa syyttää: minä tykkään syödä! Rakastan rasvaisia ja suolaisia ruokia ja mikään ei ole mukavampaa kuin syödä maha kunnolla täyteen. Ajan myötä syömisestä on kehittynyt minulle todellinen addiktio. Perjantai-ilta ei ole täydellinen ilman hampurilaisateriaa ja 1,5 litraa sokerikolaa. Kirjastosta on vaikea tulla kotiin koukkaamatta grillin kautta. Sipsipussi lähtee mukaan jokaisella isommalla ostoskerralla arkenakin. Ja kaiken huipuksi: joka hemmetin sunnuntai tekee mieli pitsaa!

Vastaavasti olen myös lopettanut liikkumisen lähes täysin. Olin viime talvena pitkät pätkät sairaana, jolloin liikkumisesta ei oikein tullut mitään. Kesällä lempilajini uiminen jäi vähäiseksi ihottuman takia ja kaiken huipuksi olen jo alkanut häpeämään omaa vartaloani siinä määrin, ettei uimahalliinkaan viitsi enää mennä. Sulkapalloinnostukseni puolestaan jäi ystävieni mukana kotiseuduilleni. Ainoa säännöllinen liikkumismuotoni on koulumatkat, jotka sentään tulee auton puutteessa pyöräiltyä.

Lopputuloksen näkee vaa'alla. Olen lihonut puolentoistavuoden aikana käsittämättömät 15 kiloa, kenties enemmänkin - enhän toki käynyt laihana ollessani vaa'alla. Kuten en nytkään. Olen yrittänyt ajatella, ettei vaaka kerro totuutta, mutta ikävä kyllä vaatteet sen kertovat: koko vaatekerta on pitänyt uusia. Yhdetkään vanhoista farkuistani eivät enää mene kiinni asti, saatika sitten hameet tai juhlavaatteet.

Vaipatkin olen joutnut hankkimaan kokoa isompana, kun esimerkiksi taannoin suosimani Attendsin M-koon teippivaippa ei enää äskettäin kokeillessani mennyt kiinni lainkaan. Sama ongelma on ollut vaipassa kuin vaipassa - vyötäröni täytyy siis olla jo reilusti yli 100 senttiä ja takapuoleni kaiken lisäksi valtaisa jo ilman vaippoja. Ei siis ihme, että huvitteluvaippailu ulkoilmassa on radikaalisti vähentynyt. Nykyään ei enää uskalla, varsinkaan kesäisin.

Kaikkein ikävin juttu on kuitenkin läskistymisen mukana tulleet hengitysvaikeudet, närästys ja huono vatsa, jotka vähentävät aktiivisuuttani huomattavasti. Huomasin syksyn aikana, että hengästyn entistä helpommin ja loppusyksystä aloin jo ihan kunnolla puuskuttaa esimerkiksi ylämäissä. Hengittämisestä on ylipäätään tullut raskaampaa ja vaivalloisempaa. Närästystä on taas ilmennyt jatkuvasti, nykyään jokaisen ruokailun jälkeen kurkussa tuntuu kuristava tunne ja lääkkeitä kuluu. Minulla tosin saattaa olla myös puhkeava refluksitauti. Vessassakäynnit ovat myös lisääntyneet, mikä ei sinänsä ole kovin mukavaa.

En ole koskaan pitänyt itseäni kovin pinnallisena ihmisenä, mutta kieltämättä tämä asia vaivaa minua kovasti. Ehkäpä nyt tammikuussa otan taas itseäni niskasta kiinni ja hankin haikailemani M-kokoisen vaippapyllyni takaisin!

Siihen asti on kuitenkin hyvä ymmärtää, ettei itseään voi muuttaa hetkessä ja on aina voitava tuntea itsensä hyväksi. Ja kyllä, lihavana olemisessa on hyviäkin puolia. Jopa ulkonäöllisesti pyöreys on periaatteessa ihan söpöä, mutta ennen kaikkea noloa sikäli, kun sitä joutuu esittelemään muille. Ja nolostahan minä pidän! Joskus juostessani nautin siitä tunteesta, kun rintani ja vatsani heiluvat samaan tahtiin ylös alas ja takapuoleni vatkaa vallan mahdottomasti - ilman vaippojakin. Kummallisista asioista niitä kiksejä voi saada!

Sama nolostuttava pyöreys hiipii esiin pukeutumisleikeissä, joita harrastan yksikseni. Uhkeat muodot sopivat yllättävän moneen asuun! Vaippaillessani olenkin sitten lihava vaippatyttö. Kaikkein eniten lihavuudesta on hyötyä kuitenkin suosikkilajissani piiskaamisessa: onpahan persettä jota piiskata! On mahtava tuntea pyllyposkien värinä, joka kulkeutuu pitkälle kehoon. Ja seksin aikanapa heiluu rintojen lisäksi kaikki muukin!

Eli loppujen lopuksi ihan mukavissa merkeissä lähden painonpudotus- ja mahanpienennystalkoisiin.