Ajattelin käyttää tämän blogin anonymiteettiä hyväkseni ja vuodattaa hetken henkilökohtaisesta ongelmastani, josta en viitsi huudella julkisesti.
Näin joulun jälkeen aika moni ihminen on tukevassa kunnossa. Niin olen minäkin. Tänä jouluna olen antanut itselleni luvan syödä ja olla möllötellä niin paljon kuin sielu sietää. Minulla on ollut käsittämättömän rankka syksy opiskelujen ja henkilökohtaisen elämän ikävien käänteiden kanssa (läheisen ihmisen kuolema, tuttavan syömishäiriö...) minulta on kadonnut täysin puhti pois. Nyt olen siis saanut levätä ja hengitellä rauhassa. Mutta tämän tekstin aiheena olevaa ongelmaa se ei kuitenkaan ole poistanut. Tosi asia on, että tästä tytöstä on tullut yläasteelaisittain "läski lehmä".
Paino on aina ollut minulle pienoinen ongelma. Olen ollut painoindeksin mukaisesti ylipainoinen ala-asteelta asti (voitte vain kuvitella, kuinka paljon minua kiusattiin asiasta!), enkä ole sen koommin nähnyt itseäni "normaalikokoisena". Olen aina joutunut käyttämään hieman isompia vaatteita kuin toiset, käyttämään vähän enemmän tilaa istumiseen ja - kaikesta tästä johtuen - viettämään aikaa enemmän yksin kuin muut. Ja mitä teet jos olet yksinäinen? Et mitään. Aktiivinen ja terveellinen elämäntapa ei koskaan tullut osaksi elämääni. Olen aina viihtynyt paremmin kotona kuin seurassa, pelaten videopelejä, lukien kirjoja ja katsellen tv:tä. Niin ja tietenkin syönyt hyvin.
Välillä olen kyllä tosissani yrittänyt. Vielä kesällä 2010 olin loistavassa vireessä. Olin onnistunut pudottamaan painoa karppauksen avulla kymmeniä kiloja ja olin kovemmassa kunnossa kuin koskaan sitten lukion toisen vuoden ja wanhojen tanssien jälkeen (tuolloin laihduin yksinomaan tanssimalla... oi niitä aikoja!). Elämäni oli muuttumassa, olin muuttanut omaan hienoon kotiini ja aloittamassa uutta elämää kaukana kotoa. Sitten se iski: kylmä todellisuus.
Opiskelijabudjetilla on perhanan vaikea saada aikaiseksi täysipainoista ja terveellistä ateriaa jokaiselle päivälle. Halvat hiilarit tulevat kysymykseen paljon useammin kuin meikäläisen elimistölle sopivat salaatit ja muut vastaavat. Kun sitä aikansa yritin, jossain vaiheessa luovutin ja antauduin houkutuksille. Epäterveellinen syöminen on halpaa. Hampurilaisaterian ranskalaisineen voi tehdä neljänä peräkkäisenä päivänä alle kymmenellä eurolla. Euron mikropitsoja halvempaa ja helpompaa välipalaa tuskin onkaan. Karppaajan päiväbudjetti on vähintään kaksin- ellei kolminkertainen.
Rahapula on tosin osittain omaa syytäni. En ole erityisemmin innostunut töissä käymään, sillä opiskeluni yksinkertaisesti on niin kokopäiväistä hommaa, etten vain jaksa. Lisäksi minulla on näitä tyyriitä harrastuksia, joista tässä blogissani olen niin usein kertonut. Ruoskat ja muut hauskat on tosin jäänyt uusimatta ja menty vanhoilla, mutta vaipat ovat ikävä kyllä melko kertakäyttöisiä asioita. Ja kun yksi vaippapaketti maksaa kolmen päivän budjettiosuuden verran, on jostain tingittävä.
Enkä minä toisaalta voi pelkästään rahapulaa syyttää: minä tykkään syödä! Rakastan rasvaisia ja suolaisia ruokia ja mikään ei ole mukavampaa kuin syödä maha kunnolla täyteen. Ajan myötä syömisestä on kehittynyt minulle todellinen addiktio. Perjantai-ilta ei ole täydellinen ilman hampurilaisateriaa ja 1,5 litraa sokerikolaa. Kirjastosta on vaikea tulla kotiin koukkaamatta grillin kautta. Sipsipussi lähtee mukaan jokaisella isommalla ostoskerralla arkenakin. Ja kaiken huipuksi: joka hemmetin sunnuntai tekee mieli pitsaa!
Vastaavasti olen myös lopettanut liikkumisen lähes täysin. Olin viime talvena pitkät pätkät sairaana, jolloin liikkumisesta ei oikein tullut mitään. Kesällä lempilajini uiminen jäi vähäiseksi ihottuman takia ja kaiken huipuksi olen jo alkanut häpeämään omaa vartaloani siinä määrin, ettei uimahalliinkaan viitsi enää mennä. Sulkapalloinnostukseni puolestaan jäi ystävieni mukana kotiseuduilleni. Ainoa säännöllinen liikkumismuotoni on koulumatkat, jotka sentään tulee auton puutteessa pyöräiltyä.
Lopputuloksen näkee vaa'alla. Olen lihonut puolentoistavuoden aikana käsittämättömät 15 kiloa, kenties enemmänkin - enhän toki käynyt laihana ollessani vaa'alla. Kuten en nytkään. Olen yrittänyt ajatella, ettei vaaka kerro totuutta, mutta ikävä kyllä vaatteet sen kertovat: koko vaatekerta on pitänyt uusia. Yhdetkään vanhoista farkuistani eivät enää mene kiinni asti, saatika sitten hameet tai juhlavaatteet.
Vaipatkin olen joutnut hankkimaan kokoa isompana, kun esimerkiksi taannoin suosimani Attendsin M-koon teippivaippa ei enää äskettäin kokeillessani mennyt kiinni lainkaan. Sama ongelma on ollut vaipassa kuin vaipassa - vyötäröni täytyy siis olla jo reilusti yli 100 senttiä ja takapuoleni kaiken lisäksi valtaisa jo ilman vaippoja. Ei siis ihme, että huvitteluvaippailu ulkoilmassa on radikaalisti vähentynyt. Nykyään ei enää uskalla, varsinkaan kesäisin.
Kaikkein ikävin juttu on kuitenkin läskistymisen mukana tulleet hengitysvaikeudet, närästys ja huono vatsa, jotka vähentävät aktiivisuuttani huomattavasti. Huomasin syksyn aikana, että hengästyn entistä helpommin ja loppusyksystä aloin jo ihan kunnolla puuskuttaa esimerkiksi ylämäissä. Hengittämisestä on ylipäätään tullut raskaampaa ja vaivalloisempaa. Närästystä on taas ilmennyt jatkuvasti, nykyään jokaisen ruokailun jälkeen kurkussa tuntuu kuristava tunne ja lääkkeitä kuluu. Minulla tosin saattaa olla myös puhkeava refluksitauti. Vessassakäynnit ovat myös lisääntyneet, mikä ei sinänsä ole kovin mukavaa.
En ole koskaan pitänyt itseäni kovin pinnallisena ihmisenä, mutta kieltämättä tämä asia vaivaa minua kovasti. Ehkäpä nyt tammikuussa otan taas itseäni niskasta kiinni ja hankin haikailemani M-kokoisen vaippapyllyni takaisin!
Siihen asti on kuitenkin hyvä ymmärtää, ettei itseään voi muuttaa hetkessä ja on aina voitava tuntea itsensä hyväksi. Ja kyllä, lihavana olemisessa on hyviäkin puolia. Jopa ulkonäöllisesti pyöreys on periaatteessa ihan söpöä, mutta ennen kaikkea noloa sikäli, kun sitä joutuu esittelemään muille. Ja nolostahan minä pidän! Joskus juostessani nautin siitä tunteesta, kun rintani ja vatsani heiluvat samaan tahtiin ylös alas ja takapuoleni vatkaa vallan mahdottomasti - ilman vaippojakin. Kummallisista asioista niitä kiksejä voi saada!
Sama nolostuttava pyöreys hiipii esiin pukeutumisleikeissä, joita harrastan yksikseni. Uhkeat muodot sopivat yllättävän moneen asuun! Vaippaillessani olenkin sitten lihava vaippatyttö. Kaikkein eniten lihavuudesta on hyötyä kuitenkin suosikkilajissani piiskaamisessa: onpahan persettä jota piiskata! On mahtava tuntea pyllyposkien värinä, joka kulkeutuu pitkälle kehoon. Ja seksin aikanapa heiluu rintojen lisäksi kaikki muukin!
Eli loppujen lopuksi ihan mukavissa merkeissä lähden painonpudotus- ja mahanpienennystalkoisiin.
tiistai 27. joulukuuta 2011
maanantai 26. joulukuuta 2011
JOHANNA & hänen ratkaisunsa 1-3
Tämä tarina puuttui tästä blogista, koska olin tyhmänä tyttönä onnistunut unohtamaan käyttäjätunnukseni tähän blogiin. Nyt vasta vanhalle koneelle päästyäni onnistuin kaivamaan ne esiin ja pääsemään vihdoin tänne! Hiihaa, olen siis palannut!
Tarina sijoittuu vuoteen 2010 ja perustuu osittain tositapahtumiin, joista olette saattaneet lukea lehdistä. Kyse on kuitenkin täysin fiktiivisestä hahmosta, jolla ei ole mitään tekemistä lehdissä esiintyneen vaippatytön kanssa. Inspiraationa käytetty myös omia kokemuksia esim. vaippojen ostamisessa.
1. Luku
Sitä onnea ei Johanna voinut sanoin kuvailla, kun hän onnistui saamaan liput Madonnan Suomen keikalle. Hän oli jättänyt luennon väliin yliopistolla, jotta pääsisi käsiksi lippupalveluun välittömästi sen aukeamisen jälkeen. Hänen taktiikkansa oli käyttää kaikkea mahdollista, puhelinta ja nettiä yhtä aikaa, jotta varmasti onnistuisi. Pienen tuskailun jälkeen hän hyppi riemusta, kun neljä pääsylippua Helsingin Jätkäsaareen oli lopulta hänen.
Johanna oli 21-vuotias kirjallisuuden opiskelija. Hän asui opiskelijakämpässä lähellä Oulun keskustaa yhdessä toista alaa opiskelevan ystävänsä kanssa. Johanna oli kaikin puolin aivan tavallinen nuori nainen, joka vain oli olemassa. Hän ei ollut erityisen suosittu, mutta ei myöskään millään lailla hyljeksitty. Hänellä oli kavereita, mutta hän ei viihtynyt yöelämässä aivan yhtä hyvin kuin suurin osa heistä. Hän oli humaanimpaa tyyppiä, joka nautti omasta rauhasta, kirjallisuudesta ja musiikista. Juuri Madonna oli hänen suurin suosikkinsa ja hänen näkemisensä Johannan suurin haave aina pikku tytöstä asti.
Johannalla oli vain yksi pieni ongelma, jota hän ei ollut tullut ajatelleeksi. Nyt vasta lipun varaamisen jälkeen hän muisti, miksi oli alkujaan ollut hermostunut ajatuksesta lähteä ihmisiä vilisevään megatapahtumaan, vaikka hänen idolinsa siellä esiintyikin. Juttu oli nimittäin niin, että Johannalla oli niin sanottu seurapiirirakko. Sosiaalisten tilanteiden luoman pienoisen jännityksen vuoksi hän kulki yliopistollakin vessassa jokaisen luennon ja tentin välissä, jottei vain joutuisi liian tukalaan tilanteeseen. Johanna ei kuitenkaan kärsinyt virtsankarkailusta, ei laisinkaan: hän saattoi aivan hyvin pidätellä kovaakin hätää hyvin pitkän aikaa. Tätä tapahtuikin usein, sillä kova hätä tuli hänelle, kuten jo mainittu, huomattavan nopeasti.
Netti oli pullollaan eri ihmisten kertomuksia suurtapahtumissa vierailuista ja mitä enemmän Johanna niitä luki, sitä enemmän hän ymmärsi, mitä tuleman piti. Hänen oli todennäköisesti pystyttävä selviytymään noin kahdeksan tunnin seisomisesta, mikäli halusi nähdä Madonnan parhaalta paikalta - mitä hän aivan ehdottomasti halusi - eikä vessajonoihin poistuminen onnistuisi enää moneen tuntiin ennen konsertin alkua. Johanna painoi päänsä käsivarsilleen ja puuskahti. Mitä ihmettä hän oikein keksisi? Kyseessä oli ainutkertainen tilaisuus toteuttaa pitkäaikainen, mutta se saattaisi nyt vesittyä tähän pikku ongelmaan.
Johannan päässä pyöri monenmoisia ajatuksia hänen kulkiessaan sateisen Oulun katuja. Hän oli päättänyt lähteä elokuviin muutaman ystävänsä kanssa, mutta tosi asiassa hän tiesi olevansa kykenemätön keskittymään koko elokuvaan. Niin paljon tämä asia jäi askarruttamaan hänen mieltään. Elokuvateatterin edessä hän tapasi ystävänsä ja kertoi heille saaneensa liput. Kaverit onnittelivat Johannaa kiljuen ja Johanna hymyili näennäisen iloisesti. Samat kaverit olivat lähdössä hänen mukaansa keikalle.
Elokuva oli aivan surkea. Johanna ei jaksanut keskittyä sen aukkoiseen tarinaan, eikä häntä muutenkaan kiinnostanut näin matalaotsainen hollywood-jännäri. Johanna uppoutuikin suurimmas osan elokuvasta tyystin omiin ajatuksiinsa ja yritti kuumeisesti miettiä, miten hän pääsisi käymään vessassa juuri siten, että hän vielä kerkeäisi edes jollain näköetäisyydelle Jätkäsaaren lavasta. Hänen paras ajatuksensa tähän asti oli juomattomuus ja vähäinen liikkuminen, mutta se nyt oli sama kuin ei mitään, hän ajatteli.
Näytöksen päättymisen jälkeen Johanna päätti käydä vielä vessassa ennen kuin he menisivät haukkaamaan jotain läheiseen voileipäpaikkaan. Vessoista muut olivat varattuja, joten Johannan oli tyydyttävä äideille tarkoitettuun koppiin, jossa oli myös pieni pytty pienille lapsille. Johanna ajatteli, että olisihan se valtavan kätevää, jos voisi ottaa tuollaisen pienen pytyn mukaansa sinne keikalle. Samalla hänen katseensa osui kopissa olevaan saniteettisäiliöön. Silloin hänellä välähti. "Ei..." hän älähti ääneen ja punastui siinä samassa omalle ajatukselleen.
Koko loppuiltana Johanna ei voinut olla miettimättä tuota kummallista ajatusta, joka oli juolahtanut hänen mieleensä. Hänen kanapatonkinsa meinasi jäädä syömättä, kun hän tuijotteli hiljaa ikkunasta kadulle kavereiden jutellessa kiihkeästi kaikesta mahdollisesta. Kaverit! Mitä hekin ajattelisivat? "Kuolisin varmaan häpeästä" Johanna mietti itsekseen. Mutta ehkä jos sittenkin... Mistä niitä edes saa?
Heti kotiin päästyään Johanna suuntasi nettiin ja pyöritteli googleen hakusanaksi "aikuisten vaipat". Ja taas hän punasteli omalle hulluudelleen.
2. luku
Johannaa ei ollut koskaan hermostuttanut näin paljon. Hän vaihteli asentoa yritti olla odottavan näköinen. Hän vilkuili ohi kulkevien ihmisten virtaa ja yritti löytää sopivaa "rakoa", jonka aikana voisi livahtaa sisään liikkeeseen, jonka edessä hän seisoi. Se oli hoivatarvikeliike, jonka hän oli löytänyt netistä pitkän etsinnän jälkeen. Sieltä hän voisi löytää ratkaisun ongelmaansa, kunhan vain uskaltaisi ensin astua sisälle.
Tätä erityistä kauppareissua Johanna oli suunnitellut aina siitä asti, kun oli saanut päähänsä pähkähullun ajatuksen kokeilla aikuisten vaippoja. Kaikessa huvittavuudessaan ne vaikuttivat kaikkein itsestäänselvimmältä ratkaisulta hänen seurapiirirakkoonsa, joka ei olisi mukavaa seuraa tulevan kesän megatapahtumassa. Jos se olisi uhraus, joka hänen oli tehtävä Madonnan vuoksi, sen hän myös tekisi.
Pienen googlailun jälkeen Johannan silmien eteen oli avautunut aivan uusi virtsankarkailusuojien maailma, jonka olemassaolosta hän ei ollut aikaisemmin lainkaan tietoinen. Hän oli todella ollut siinä uskossa, että Tenan imukykyisin tuote on Tena Lady, nyt ruudulla hehkuva Tena Slip teippivaippa sai hänet suorastaan haukkomaan henkeään. Tällaisiako ihan oikeasti on? Ja ihan samanlaisia kuin vauvoille tarkoitetuissa malleissa? Hämmennyksen seassa syttyi myös mielenkiinto. Tuollaisia saattaisi kokeillakin...
Johanna veti syvään henkeä, riuhtaisi rivakasti liikkeen ovea ja asteli sisään. Liike oli pieni ja täynnä tavaraa. Hyllyt notkuivat ideaalisiteistä, tukiliiveistä, proteeseista ja... Kyllä, siinä Johannan silmien edessä tosiaan avautui kokonainen hylly vaippapaketteja. Ensi silmäykseltä löytyi ainakin Tenaa ja jotain Attends-merkkistä... Samassa myyjä pyyhälsi esiin takahuoneesta.
"Hyvää päivää. Miten voin olla avuksi?"
Johanna jäätyi täysin. Hän punastui näkyvästi ja hetken hakemisen jälkeen sai sanottua "tuota... tuota... minä tarttisin... tai siis mun pitäis..." Hän veti syvään henkeä. "mun pitäis saada vaippa".
Myyjä katsoi häntä tyynen tottuneesti ja jatkoi mukisematta. "Selvä. Millaista mallia?"
Johanna pyöritteli päätään ja naurahti vaivautuneesti. Myyjä oivalsi tilanteen hankaluuden ja alkoi esitellä asiantuntevaan sävyyn:
"Meiltähän löytyy siis tällaista housuvaippaa jotka laitetaan ihan normaalisti alushousujen tapaan, ja sitten on tätä tarravaippaa kahta eri mallia."
"Öö mä en tiedä... Onko niillä muuta eroa?"
"No, monet ovat sitä mieltä, että nämä teippivaipat imevät paremmin, mutta ihan sellaiseen normaaliin karkailuun nämä housuvaipat kyllä sopivat ihan hyvin."
"No tuota..." Johanna katseli lattiaan hyvin vaivautuneena, "voisko niitä saada koittaa?"
"Kyllähän meiltä saa yksittäiskappaleita, tosin housuvaipat pitää ostaa paketissa. Mutta teippivaippoja saa yksittäin."
Johanna päätti ottaa kokeeksi kaksi vaippaa kahta eri kokoa. Myyjä pakkasi ostokset ystävällisesti läpinäkymättömään muovipussiin, laittoi kuitin matkaan ja ojensi pussin Johannalle. Toivottipa vielä ystävällisesti "näkemiin", mikä myös sai Johannan punastumaan, kun hän hyvin kiireisesti poistui liikkeestä ja paineli saman tien kohti bussipysäkkiä.
3. luku
Johannan ruuan laitosta ei ollut tulla mitään. Hän unohti keitinveteen suolan, sulkea kattilan levyn ja jääkaapinkin auki vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Eteisen pöydälle heitetty muovipussi tuntui tarkkailevan häntä jatkuvasti. lähes syyllistävällä tavalla. Johanna yritti tosissaan keksittyä arkisiin askareihinsa, mutta kiinnostus alkoi tuntua liian kovalta. "Hyvänen aika", hän ajatteli itsekseen, "minä todella haluan kokeilla tuollaista".
Hän käveli varovaisesti pussin luo. Jo pelkkä pussin avaaminen sai hänen sydämensä pamppailemaan ja punan nousemaan poskille. Hän vilkuili hermostuneesti ympärilleen ja kävi vielä varmuuden vuoksi sulkemassa kaikki mahdolliset verhot talosta. Sitten hän viimein uskaltautui ottamaan pussin sisällön esille.
Niin isoa vaippaa Johanna ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hän piteli kädessään Attends-merkkistä M-koon teippivaippaa, jonka pinta oli pehmeää muovia. Se jopa tuoksui kivalle. Hän levitti kaikki kappaleet eteensä, ikään kuin tutkiakseen kunnolla ostoksensa. Hän luki huolellisesti kaikki tekstit jokaisesta vaipasta "Attends slip active S9, S10, M9 ja M10. Hmm..." Sitten oli koittava totuuden hetki.
Johanna riisui farkkunsa ja otti ensimmäisen vaipan käteensä. Hän avasi sen "siivekkeet" ja hämmentyi oitis sen monimutkaisuudesta. Normaaleissa vaipoissa oli kaksi teippiä kummallakin puolella, tässä oli vain yksi iso! Hän mietti, pitäisikö myös pikkuhousut riisua. No, kastelun vuoksihan nämä hankittiin, eli menkööt. Varovaisesti Johanna asetteli S-kokoisen "vanurieskan" jalkojensa väliin.
Ei toivoakaan. S-kokoinen versio oli auttamatta liian pieni. Se ei yltänyt edes puoleen väliin, eikä peittänyt kokonaan edes takapuolta. Pettyneenä Johanna heitti vaipan sivuun. Hän tunsi itsensä lihavaksi. Hän oli myös pettynyt vaipan hämmentävään ohuuteen, hän ei todellakaan uskonut sen kestävän edes pientä liruttelua. Siksi hän nappasi seuraavaksi joukon suurimman vaihtoehdon. Hänen vatsassaan muljahti, kun teipit painuivat kiinni alustaansa ja valkoinen tuppo jäi roikkumaan hänen haaraväliinsä kuin minikokoinen patja.
Johanna katseli itseään peilistä. Hämmentävää. Todella hämmentävää. Se oli todellakin vaippa! Vähän erilainen kuin vauvojen versiot, mutta silti aivan selvä vaippa. Hän, 20-vuotias nuori nainen, seisoi siinä hänen edessään vain sellainen kalleimpiensa peittona. Johannan päässä sykki ja hänen reitensäkin punastuivat pelkästä katselusta. Hän katseli vaippapeppuaan joka kulmasta, pyllistelikin hiukan, ja näki aivan selvästi ainakin sen seikan, että vaippa oli ainakin sopivan kokoinen. Varovaisesti hän alkoi ottaa askelia.
Käveleminen vaipassa oli hassua. Vaippa vatkasi takapuolella melkoisesti, rapisikin hiukan, ja jotenkin hänestä tuntui, ettei se ollut aivan kiinni hänen peffassaan. Kädellä kokeilemalla hän huomasi epäilynsä oikeaksi. Vaippa roikkui. Kuin lapsilla, joiden vaippa oli liian täynnä. Johanna ei tiennyt, johtuiko se hänen ruumiinrakenteestaan vai oliko vaippa vain huono. Tällaiseen hän ei ainkaan luottaisi koko pitkää päivää. Varmasti vuotaisi! Mutta kokeiltava sitä oli joka tapauksessa, sitä varten se oli ostettu.
Johanna taapersi (siltä hänestä ainakin tuntui) varmuuden vuoksi suihkutiloihinsa. Jos vaippa vuotaisi, ei tarvitsisi ainakaan lattioita luututa. Hän mietti, pitäisikö saman tien riisua kaikki vaatteet ja mennä heti "toimituksen" jälkeen suihkuun, mutta jätti kuitenkin toistaiseksi vielä paidan ylleen. Hän katseli vaippaansa peilistä ja alkoi keskittyä. Nyt ei riittäisi pelkkä lirahdus, keikalla pitäisi saada laskettua koko lasti.
Vaippaan pissaaminen ei ollutkaan läheskään niin helppoa kuin Johanna olisi kuvitellut. Se tuntui jotenkin niin luonnottomalta, olihan hän ollut kuiva jo kolmivuotiaasta. Tilanteen nurinkurisuus sai hänet hiukan vakavaksi ja pian hän yritti jopa pinnistellä uudet housunsa märäksi. "Kummasti tämä tahtomattaan onnistuu..." hän ajatteli. Viimeisenä keinonaan hän tempaisi paitansa ja rintaliivinsä pois, meni suihkuverhon taakse ja kumartui puskapissa-asentoon viemäriluukun päälle. Hän sulki silmänsä ja yritti rentoutua.
Mitään sellaista Johanna ei ollut koskaan kokenut aikaisemmin. Lämmin tunne täytti hänen sukuelintensä edustan, josta se levisi aina takapuolen seutuville asti. Samalla ohuelta vaikuttanut vanumatto turposi valtaisaksi köntiksi, kuin lämpimäksi lumikasaksi. Tiltanteen ajatteleminen sai Johannan punastumaan kovemmin kuin koskaan, erityisesti siksi, että märkä paksu vaippa tuntui oikeastaan paljon kivemmalta kuin kuiva ja ohut. Hän nousi ylös, katsoi peilistä ja totesi olleensa oikeassa: vaippa oli tosiaan turvonnut, ja valskasi nyt hänen kävellessään todella paljon. Pieni pissavana juoksi hänen reisiään pitkin, kun hän tunnusteli takamustaan.
Samassa Johanna havahtui transsimaisesta tilastaan ja suorastaan säikähti näkyä vessan peilissä: hän oli täysin alasti vain pissattu vaippa yllään! Mitä ihmettä hän oli mennyt tekemään? Ei tämä ole normaalia, Johanna! Olet aikuinen nainen! Johanna raapi päätään ahdistuneena, kunnes pahin kuviteltavissa oleva skenaario tuntui käyvän toteen: ovikello soi.
Tarina sijoittuu vuoteen 2010 ja perustuu osittain tositapahtumiin, joista olette saattaneet lukea lehdistä. Kyse on kuitenkin täysin fiktiivisestä hahmosta, jolla ei ole mitään tekemistä lehdissä esiintyneen vaippatytön kanssa. Inspiraationa käytetty myös omia kokemuksia esim. vaippojen ostamisessa.
1. Luku
Sitä onnea ei Johanna voinut sanoin kuvailla, kun hän onnistui saamaan liput Madonnan Suomen keikalle. Hän oli jättänyt luennon väliin yliopistolla, jotta pääsisi käsiksi lippupalveluun välittömästi sen aukeamisen jälkeen. Hänen taktiikkansa oli käyttää kaikkea mahdollista, puhelinta ja nettiä yhtä aikaa, jotta varmasti onnistuisi. Pienen tuskailun jälkeen hän hyppi riemusta, kun neljä pääsylippua Helsingin Jätkäsaareen oli lopulta hänen.
Johanna oli 21-vuotias kirjallisuuden opiskelija. Hän asui opiskelijakämpässä lähellä Oulun keskustaa yhdessä toista alaa opiskelevan ystävänsä kanssa. Johanna oli kaikin puolin aivan tavallinen nuori nainen, joka vain oli olemassa. Hän ei ollut erityisen suosittu, mutta ei myöskään millään lailla hyljeksitty. Hänellä oli kavereita, mutta hän ei viihtynyt yöelämässä aivan yhtä hyvin kuin suurin osa heistä. Hän oli humaanimpaa tyyppiä, joka nautti omasta rauhasta, kirjallisuudesta ja musiikista. Juuri Madonna oli hänen suurin suosikkinsa ja hänen näkemisensä Johannan suurin haave aina pikku tytöstä asti.
Johannalla oli vain yksi pieni ongelma, jota hän ei ollut tullut ajatelleeksi. Nyt vasta lipun varaamisen jälkeen hän muisti, miksi oli alkujaan ollut hermostunut ajatuksesta lähteä ihmisiä vilisevään megatapahtumaan, vaikka hänen idolinsa siellä esiintyikin. Juttu oli nimittäin niin, että Johannalla oli niin sanottu seurapiirirakko. Sosiaalisten tilanteiden luoman pienoisen jännityksen vuoksi hän kulki yliopistollakin vessassa jokaisen luennon ja tentin välissä, jottei vain joutuisi liian tukalaan tilanteeseen. Johanna ei kuitenkaan kärsinyt virtsankarkailusta, ei laisinkaan: hän saattoi aivan hyvin pidätellä kovaakin hätää hyvin pitkän aikaa. Tätä tapahtuikin usein, sillä kova hätä tuli hänelle, kuten jo mainittu, huomattavan nopeasti.
Netti oli pullollaan eri ihmisten kertomuksia suurtapahtumissa vierailuista ja mitä enemmän Johanna niitä luki, sitä enemmän hän ymmärsi, mitä tuleman piti. Hänen oli todennäköisesti pystyttävä selviytymään noin kahdeksan tunnin seisomisesta, mikäli halusi nähdä Madonnan parhaalta paikalta - mitä hän aivan ehdottomasti halusi - eikä vessajonoihin poistuminen onnistuisi enää moneen tuntiin ennen konsertin alkua. Johanna painoi päänsä käsivarsilleen ja puuskahti. Mitä ihmettä hän oikein keksisi? Kyseessä oli ainutkertainen tilaisuus toteuttaa pitkäaikainen, mutta se saattaisi nyt vesittyä tähän pikku ongelmaan.
Johannan päässä pyöri monenmoisia ajatuksia hänen kulkiessaan sateisen Oulun katuja. Hän oli päättänyt lähteä elokuviin muutaman ystävänsä kanssa, mutta tosi asiassa hän tiesi olevansa kykenemätön keskittymään koko elokuvaan. Niin paljon tämä asia jäi askarruttamaan hänen mieltään. Elokuvateatterin edessä hän tapasi ystävänsä ja kertoi heille saaneensa liput. Kaverit onnittelivat Johannaa kiljuen ja Johanna hymyili näennäisen iloisesti. Samat kaverit olivat lähdössä hänen mukaansa keikalle.
Elokuva oli aivan surkea. Johanna ei jaksanut keskittyä sen aukkoiseen tarinaan, eikä häntä muutenkaan kiinnostanut näin matalaotsainen hollywood-jännäri. Johanna uppoutuikin suurimmas osan elokuvasta tyystin omiin ajatuksiinsa ja yritti kuumeisesti miettiä, miten hän pääsisi käymään vessassa juuri siten, että hän vielä kerkeäisi edes jollain näköetäisyydelle Jätkäsaaren lavasta. Hänen paras ajatuksensa tähän asti oli juomattomuus ja vähäinen liikkuminen, mutta se nyt oli sama kuin ei mitään, hän ajatteli.
Näytöksen päättymisen jälkeen Johanna päätti käydä vielä vessassa ennen kuin he menisivät haukkaamaan jotain läheiseen voileipäpaikkaan. Vessoista muut olivat varattuja, joten Johannan oli tyydyttävä äideille tarkoitettuun koppiin, jossa oli myös pieni pytty pienille lapsille. Johanna ajatteli, että olisihan se valtavan kätevää, jos voisi ottaa tuollaisen pienen pytyn mukaansa sinne keikalle. Samalla hänen katseensa osui kopissa olevaan saniteettisäiliöön. Silloin hänellä välähti. "Ei..." hän älähti ääneen ja punastui siinä samassa omalle ajatukselleen.
Koko loppuiltana Johanna ei voinut olla miettimättä tuota kummallista ajatusta, joka oli juolahtanut hänen mieleensä. Hänen kanapatonkinsa meinasi jäädä syömättä, kun hän tuijotteli hiljaa ikkunasta kadulle kavereiden jutellessa kiihkeästi kaikesta mahdollisesta. Kaverit! Mitä hekin ajattelisivat? "Kuolisin varmaan häpeästä" Johanna mietti itsekseen. Mutta ehkä jos sittenkin... Mistä niitä edes saa?
Heti kotiin päästyään Johanna suuntasi nettiin ja pyöritteli googleen hakusanaksi "aikuisten vaipat". Ja taas hän punasteli omalle hulluudelleen.
2. luku
Johannaa ei ollut koskaan hermostuttanut näin paljon. Hän vaihteli asentoa yritti olla odottavan näköinen. Hän vilkuili ohi kulkevien ihmisten virtaa ja yritti löytää sopivaa "rakoa", jonka aikana voisi livahtaa sisään liikkeeseen, jonka edessä hän seisoi. Se oli hoivatarvikeliike, jonka hän oli löytänyt netistä pitkän etsinnän jälkeen. Sieltä hän voisi löytää ratkaisun ongelmaansa, kunhan vain uskaltaisi ensin astua sisälle.
Tätä erityistä kauppareissua Johanna oli suunnitellut aina siitä asti, kun oli saanut päähänsä pähkähullun ajatuksen kokeilla aikuisten vaippoja. Kaikessa huvittavuudessaan ne vaikuttivat kaikkein itsestäänselvimmältä ratkaisulta hänen seurapiirirakkoonsa, joka ei olisi mukavaa seuraa tulevan kesän megatapahtumassa. Jos se olisi uhraus, joka hänen oli tehtävä Madonnan vuoksi, sen hän myös tekisi.
Pienen googlailun jälkeen Johannan silmien eteen oli avautunut aivan uusi virtsankarkailusuojien maailma, jonka olemassaolosta hän ei ollut aikaisemmin lainkaan tietoinen. Hän oli todella ollut siinä uskossa, että Tenan imukykyisin tuote on Tena Lady, nyt ruudulla hehkuva Tena Slip teippivaippa sai hänet suorastaan haukkomaan henkeään. Tällaisiako ihan oikeasti on? Ja ihan samanlaisia kuin vauvoille tarkoitetuissa malleissa? Hämmennyksen seassa syttyi myös mielenkiinto. Tuollaisia saattaisi kokeillakin...
Johanna veti syvään henkeä, riuhtaisi rivakasti liikkeen ovea ja asteli sisään. Liike oli pieni ja täynnä tavaraa. Hyllyt notkuivat ideaalisiteistä, tukiliiveistä, proteeseista ja... Kyllä, siinä Johannan silmien edessä tosiaan avautui kokonainen hylly vaippapaketteja. Ensi silmäykseltä löytyi ainakin Tenaa ja jotain Attends-merkkistä... Samassa myyjä pyyhälsi esiin takahuoneesta.
"Hyvää päivää. Miten voin olla avuksi?"
Johanna jäätyi täysin. Hän punastui näkyvästi ja hetken hakemisen jälkeen sai sanottua "tuota... tuota... minä tarttisin... tai siis mun pitäis..." Hän veti syvään henkeä. "mun pitäis saada vaippa".
Myyjä katsoi häntä tyynen tottuneesti ja jatkoi mukisematta. "Selvä. Millaista mallia?"
Johanna pyöritteli päätään ja naurahti vaivautuneesti. Myyjä oivalsi tilanteen hankaluuden ja alkoi esitellä asiantuntevaan sävyyn:
"Meiltähän löytyy siis tällaista housuvaippaa jotka laitetaan ihan normaalisti alushousujen tapaan, ja sitten on tätä tarravaippaa kahta eri mallia."
"Öö mä en tiedä... Onko niillä muuta eroa?"
"No, monet ovat sitä mieltä, että nämä teippivaipat imevät paremmin, mutta ihan sellaiseen normaaliin karkailuun nämä housuvaipat kyllä sopivat ihan hyvin."
"No tuota..." Johanna katseli lattiaan hyvin vaivautuneena, "voisko niitä saada koittaa?"
"Kyllähän meiltä saa yksittäiskappaleita, tosin housuvaipat pitää ostaa paketissa. Mutta teippivaippoja saa yksittäin."
Johanna päätti ottaa kokeeksi kaksi vaippaa kahta eri kokoa. Myyjä pakkasi ostokset ystävällisesti läpinäkymättömään muovipussiin, laittoi kuitin matkaan ja ojensi pussin Johannalle. Toivottipa vielä ystävällisesti "näkemiin", mikä myös sai Johannan punastumaan, kun hän hyvin kiireisesti poistui liikkeestä ja paineli saman tien kohti bussipysäkkiä.
3. luku
Johannan ruuan laitosta ei ollut tulla mitään. Hän unohti keitinveteen suolan, sulkea kattilan levyn ja jääkaapinkin auki vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Eteisen pöydälle heitetty muovipussi tuntui tarkkailevan häntä jatkuvasti. lähes syyllistävällä tavalla. Johanna yritti tosissaan keksittyä arkisiin askareihinsa, mutta kiinnostus alkoi tuntua liian kovalta. "Hyvänen aika", hän ajatteli itsekseen, "minä todella haluan kokeilla tuollaista".
Hän käveli varovaisesti pussin luo. Jo pelkkä pussin avaaminen sai hänen sydämensä pamppailemaan ja punan nousemaan poskille. Hän vilkuili hermostuneesti ympärilleen ja kävi vielä varmuuden vuoksi sulkemassa kaikki mahdolliset verhot talosta. Sitten hän viimein uskaltautui ottamaan pussin sisällön esille.
Niin isoa vaippaa Johanna ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hän piteli kädessään Attends-merkkistä M-koon teippivaippaa, jonka pinta oli pehmeää muovia. Se jopa tuoksui kivalle. Hän levitti kaikki kappaleet eteensä, ikään kuin tutkiakseen kunnolla ostoksensa. Hän luki huolellisesti kaikki tekstit jokaisesta vaipasta "Attends slip active S9, S10, M9 ja M10. Hmm..." Sitten oli koittava totuuden hetki.
Johanna riisui farkkunsa ja otti ensimmäisen vaipan käteensä. Hän avasi sen "siivekkeet" ja hämmentyi oitis sen monimutkaisuudesta. Normaaleissa vaipoissa oli kaksi teippiä kummallakin puolella, tässä oli vain yksi iso! Hän mietti, pitäisikö myös pikkuhousut riisua. No, kastelun vuoksihan nämä hankittiin, eli menkööt. Varovaisesti Johanna asetteli S-kokoisen "vanurieskan" jalkojensa väliin.
Ei toivoakaan. S-kokoinen versio oli auttamatta liian pieni. Se ei yltänyt edes puoleen väliin, eikä peittänyt kokonaan edes takapuolta. Pettyneenä Johanna heitti vaipan sivuun. Hän tunsi itsensä lihavaksi. Hän oli myös pettynyt vaipan hämmentävään ohuuteen, hän ei todellakaan uskonut sen kestävän edes pientä liruttelua. Siksi hän nappasi seuraavaksi joukon suurimman vaihtoehdon. Hänen vatsassaan muljahti, kun teipit painuivat kiinni alustaansa ja valkoinen tuppo jäi roikkumaan hänen haaraväliinsä kuin minikokoinen patja.
Johanna katseli itseään peilistä. Hämmentävää. Todella hämmentävää. Se oli todellakin vaippa! Vähän erilainen kuin vauvojen versiot, mutta silti aivan selvä vaippa. Hän, 20-vuotias nuori nainen, seisoi siinä hänen edessään vain sellainen kalleimpiensa peittona. Johannan päässä sykki ja hänen reitensäkin punastuivat pelkästä katselusta. Hän katseli vaippapeppuaan joka kulmasta, pyllistelikin hiukan, ja näki aivan selvästi ainakin sen seikan, että vaippa oli ainakin sopivan kokoinen. Varovaisesti hän alkoi ottaa askelia.
Käveleminen vaipassa oli hassua. Vaippa vatkasi takapuolella melkoisesti, rapisikin hiukan, ja jotenkin hänestä tuntui, ettei se ollut aivan kiinni hänen peffassaan. Kädellä kokeilemalla hän huomasi epäilynsä oikeaksi. Vaippa roikkui. Kuin lapsilla, joiden vaippa oli liian täynnä. Johanna ei tiennyt, johtuiko se hänen ruumiinrakenteestaan vai oliko vaippa vain huono. Tällaiseen hän ei ainkaan luottaisi koko pitkää päivää. Varmasti vuotaisi! Mutta kokeiltava sitä oli joka tapauksessa, sitä varten se oli ostettu.
Johanna taapersi (siltä hänestä ainakin tuntui) varmuuden vuoksi suihkutiloihinsa. Jos vaippa vuotaisi, ei tarvitsisi ainakaan lattioita luututa. Hän mietti, pitäisikö saman tien riisua kaikki vaatteet ja mennä heti "toimituksen" jälkeen suihkuun, mutta jätti kuitenkin toistaiseksi vielä paidan ylleen. Hän katseli vaippaansa peilistä ja alkoi keskittyä. Nyt ei riittäisi pelkkä lirahdus, keikalla pitäisi saada laskettua koko lasti.
Vaippaan pissaaminen ei ollutkaan läheskään niin helppoa kuin Johanna olisi kuvitellut. Se tuntui jotenkin niin luonnottomalta, olihan hän ollut kuiva jo kolmivuotiaasta. Tilanteen nurinkurisuus sai hänet hiukan vakavaksi ja pian hän yritti jopa pinnistellä uudet housunsa märäksi. "Kummasti tämä tahtomattaan onnistuu..." hän ajatteli. Viimeisenä keinonaan hän tempaisi paitansa ja rintaliivinsä pois, meni suihkuverhon taakse ja kumartui puskapissa-asentoon viemäriluukun päälle. Hän sulki silmänsä ja yritti rentoutua.
Mitään sellaista Johanna ei ollut koskaan kokenut aikaisemmin. Lämmin tunne täytti hänen sukuelintensä edustan, josta se levisi aina takapuolen seutuville asti. Samalla ohuelta vaikuttanut vanumatto turposi valtaisaksi köntiksi, kuin lämpimäksi lumikasaksi. Tiltanteen ajatteleminen sai Johannan punastumaan kovemmin kuin koskaan, erityisesti siksi, että märkä paksu vaippa tuntui oikeastaan paljon kivemmalta kuin kuiva ja ohut. Hän nousi ylös, katsoi peilistä ja totesi olleensa oikeassa: vaippa oli tosiaan turvonnut, ja valskasi nyt hänen kävellessään todella paljon. Pieni pissavana juoksi hänen reisiään pitkin, kun hän tunnusteli takamustaan.
Samassa Johanna havahtui transsimaisesta tilastaan ja suorastaan säikähti näkyä vessan peilissä: hän oli täysin alasti vain pissattu vaippa yllään! Mitä ihmettä hän oli mennyt tekemään? Ei tämä ole normaalia, Johanna! Olet aikuinen nainen! Johanna raapi päätään ahdistuneena, kunnes pahin kuviteltavissa oleva skenaario tuntui käyvän toteen: ovikello soi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
