MARIKA eli kuinka pieni vahinko pilasi nuoren tytön aurinkoloman

ENSIMMÄINEN LUKU: Pieni vahinko

Marikaa jos ketään ei voisi koskaan luonnehtia pahaksi tytöksi.

Koko elämänsä hän on ollut tottelevainen tyttö niin koulussa, harrastuksissa ja erityisesti kotona. Marika on perheen ainoa lapsi ja hänen äitinsä yksinhuoltaja Marikan isän kuoltua keuhkosyöpään muutama vuosi ennen tarinamme alkua. Isän kuolema katkeroitti Marikan äidin ja monessa suhteessa tottelevainen tyttö on joutunut kärsimään äidin oikuista. Siitä huolimatta äiti ja tytär rakastavat toisiaan, eikä mikään Marikan kokema ole murtanut heidän tätä verisidettä. Mutta kuinka kävikään perherauhan kun äiti ja tytär matkasivat viimeistä kertaa yhdessä aurinkolomalle välimeren rannoille?

Kun Marika valmistui ylioppilaaksi, päätti hänen äitinsä että veisi tytön vielä kerran yhteiselle lomareissulle ikään kuin palkkioksi hyvästä työstä: olihan Marika neljän laudaturin ylioppilas. Äiti säästi rahaa yli vuoden ja sopivasti Marikan 20-vuotissyntymäpäivien aikoihin matka muuttui todellisuudeksi. Pätkätöillä itseään elättänyt Marika oli luonnollisesti matkasta valtavan innoissaan, sillä ei koskaan aiemmin ollut matkustanut Haaparantaa kauemmas. Varhain torstaiaamuna lähdettiinkin iloisin mielin kohti lentokenttää.

Marika oli varsin sievä tyttö. Hänellä oli kullankeltaiset, kiharat hiukset ja pienet, pyöreät kasvot. Hän oli varsin solakka ja pieni ikäisekseen, eivätkä hänen rintansa olleet kovin suuret. Vartalossa näkyi koko lapsuuden ajan kestänyt taitoluisteluharrastus, jota Marika harjoitti parhaimmillaan kolme kertaa viikossa – vaikkei edes pitänyt koko lajista. Se kuitenkin soi hänelle jonkinmoisen vapauden häipyä hyvästä syystä pois kotoa edes joskus, sillä muuten Marika vietti kaiken aikansa lähinnä netissä oleskellen ja telkkaria katsellen. Kavereita hänellä kyllä oli, mutta huonojen kulkuyhteyksien takia hän pääsi nauttimaan näiden seurasta ainoastaan koulussa. Tämä oli tehnyt Marikasta lievästi erakkomaisen luonteen.

Marikan äiti taas oli kuin Marikan täydellinen vastakohta: pitkä, ruma ja lihava vanha nainen, jonka musta tukka toi kovasti mieleen vanhojen kauhuelokuvien mustalaiseukot. Mitä vanhemmaksi Marika oli tullut, sitä selvemmin oli alkanut vaikuttaa siltä, että äiti kadehti tyttärensä kauneutta. Erityisesti silloin, kun Marika oli seurustellut kahta vuotta vanhemman pojan kanssa, oli äidin käytöksessä liiankin selviä mustasukkaisuuden merkkejä. Äidin oikuttelu johtikin lopulta siihen, että poika vaihtoi syvästi rakastuneen Marikan hivenen helpommin tavattavaan tyttöön, jonka perhe oli myös vastaanottavaisempi. Tämä romanssi oli jättänyt Marikan sydämeen valtavat arvet, mutta asiasta ei koskaan hänen perheessään puhuttu sen päättymisen jälkeen.

Matkalla lentokentälle nämä asiat eivät olleet sen kummemmin Marikan kuin hänen äitinsä mielissä. Päinvastoin heillä oli valtavan hauskaa: he puhelivat siitä, kuinka matkakohteessa Kreetalla olisi paljon nähtävää ja paljon tekemistä ja miten he söisivät joka päivä eri ravintolassa hyvää kreikkalaista ruokaa. Äiti myös yltyi vitsailemaan ja nauramaan, mikä ei ollut kovin yleistä hänen tapauksessaan: hän oli yleensä valtavan vakava ihminen, kuten lakimiehenä työskennelleestä naisesta saattaa kuvitellakin. Nyt hän oli kuitenkin iloinen ja siksi Marikallakin oli syytä hymyyn: lomasta voisi tulla todella mahtava kokemus!

Lentokentällä vuorossa oli ensimmäisenä lähtöselvitys, jonka jälkeen päästiin turvatarkastuksen kautta kansainväliselle puolelle. Marika ei koskaan aiemmin ollut käynytkään lentokentällä, mutta ah! miten hän viehättyikin niin suuresti kansainvälisen puolen tunnelmasta! Niin paljon nähtävää, niin paljon ulkomaalaisia ja niin paljon kulttuureja samassa paikassa… Ero Marikan aiemmin kotiin ja kouluun rajoittuneeseen maailmankuvaan oli valtava. Nyt Marika vasta alkoi ymmärtää matkailun koko ajatuksen ja alkoi odottaa matkaansa entistä kovemmin. Miten hän jaksaisi odottaa koko lennon ajan pääsyä Kreetan maaperälle? Tätä miettiessään Marika päätti ostaa jotain hyvää juotavaa ja jotain lukemista lentokoneeseen vietäväksi. Väsymyksen torjuakseen hän valitsi energiajuomapullon ja aurinkorannalle sijoittuvan kioskipokkarin.

Äiti oli kuitenkin hävinnyt Marikan palattua kauppapaikastaan. Hetken etsittyään Marika huomasi äidin halailevan henkilöä, joka oli hänellekin ennalta tuttu: se oli hänen tätinsä Kristiina! Marika juoksi nopeasti halaamaan tätiä, joka oli ollut hänelle aina niin rakas, mutta jota hän ei ollut nähnyt yli vuoteen. Samalla Marika pääsi näkemään vasta toisen kerran serkkunsa, kolmivuotiaan Niilo-pojan. Kristiina kertoi yllättäen olevansa lähdössä samalle lennolle Marikan ja äidin kanssa, sillä hänen matkansa määränpää olisi lennon välilaskupaikka. Kaikeksi onneksi Kristiina istuisi vielä hyvin lähellä heidän penkkiriviään.

Kuulutuksen käydessä Marika asteli ensimmäisen kerran elämässään lentokoneeseen. Aluksi hän hämmästeli sitä, kuinka näin suuri masiina voi ylipäänsä lähteä lentoon. ”Tämähän on kuin junan vaunu!” hän ajatteli itsekseen. Löydettyään paikkansa Marika istahti ikkunapaikalle ja antoi äidin tulla viereensä. Käytäväpaikalle istahti vielä muuan vanhempi rouva. Kristiina lapsineen olivat myös löytäneet paikkansa hieman edempää ja Marikan katseet kohdattuaan täti vilkutti iloisesti. Samalla hän vinkkasi, että koneen noustua Marika voisi tulla pitelemään Niiloa, kuten lentokentällä oli puhuttu. Samalla Marika huomasi erään asian, jota hän ei ollut tullut ajatelleeksi: kuinka kummassa hän pääsisi lentäessä vessaan? Siinä samassa Marika alkoi tuntea pientä paniikkipainetta rakossaan. ”Voi ei…”

Sitten lähdettiin nousuun. Marikan vatsanpohjaa kipristeli ja hän tunsi valtavaa pelkoa. Kun kone irtautui maasta, kohtasi Marika mielessään kuolemanpelon ja kaikki lentämiseen liittyvät riskitekijät, eikä hän ollut koskaan pelännyt niin valtavasti. Samalla hän huomasi unohtaneensa hetkeksi tyystin rakkonsa ja viime hetkellä muisti jännittää sulkijalihaksensa. ”Voi luoja…”, hän ajatteli, ”…miten tässäkin olisi voinut käydä!”. Sitä ajatusta Marika ei tosin kauaa mielessään vatvonut, vaan kiinnitti huomionsa toisaalle: kone oli ilmassa ja ikkunasta avautui näköala, jota Marika ei ollut ikinä eläissään nähnyt.

Totuteltuaan viimein lentokoneessa oloon Marikan alkoi tehdä mieli ruokaa. Lentokoneen ruuan huonosta maineesta tietoisina Marika ja äiti olivat ottaneet omat eväät mukaan, jotka he ensi töikseen söivät. Syötyään Marika huomasi samalla myös väsymyksensä, joka ei sekään ihmeellinen asia toki ollut: lento oli lähtenyt ennen kuutta ja herätä oli pitänyt jo kolmelta. Samalla hän kuitenkin huomasi Kristiinan viittilöivän Marikaa istumaan viereensä leikkimään Niilon kanssa. Marika avasi energiajuomapullon ja tyhjensi sen tapansa mukaan varsin äkkiä. Sitten hän siirtyi Kristiinan luokse leikkimään pikku-Niilon kanssa.

Noin tunti nousun jälkeen Marika palasi paikalleen tunnettuaan olonsa todella väsyneeksi. Hän nukkui yleensä tarkasti suositusten mukaan, joten väsymys ei ollut hänelle tuttu asia. Häntä huimasi ja lähes hoiperreltuaan paikalleen äidin viereen hänen oli pakko sulkea silmänsä. Nyt Marikan mieleen kiisivät jälleen ajatukset välimerestä ja matkakohteen käsittämättömästä ihanuudesta. Paahtava aurinko ja kuuma hiekka vain odottivat häntä siellä, ja ehkä jopa kreikkalaiset rantaleijonat soisivat hänelle huomiotaan…

Pian Marika saattoi jopa tuntea hiekan varpaidensa välissä, ja käännettyään kylkeä hän löysi niin hyvän asennon, että hänen oli välittömästi sukellettava suolaiseen veteen, joka hänen eteensä oli ilmestynyt. Meren alla hän näki kaikki sen hienoudet hohtavina ja runsaina edessään: meritähtiä, merihevosia, sateenkaarenvärisiä kaloja, koralliriuttoja, ankeriaita, merikukkia… Kukkia? Miten kummassa meren alla voi olla kukkia? ”Äh…” Marika ajatteli nauraen, ”Enhän minä ole enää edes meren alla, olenpa minä tyhmä!” ja jatkoi matkaa kukkien peittämien peltojen ja vuorijonojen läpi. Hän saapui pieneen kreikkalaiskylään, jonka läpi kulki tie. Hän seisoi keskellä asfalttia ja mietti, miksi kummassa ihmiset nauroivat hänelle. Siksikö kun hänellä oli yllään bikinit? Vai siksi, että hän oli edelleen märkä ja vesi virtasi hänen jalkojaan pitkin alas kuin hän olisi laskenut alleen? Mitkä idiootit! Tietysti se siltä näyttää kun on juuri merestä noussut! Voisinpa kertoa sen äidille… Äiti? Äiti?

Äiti kutsuu… Äidin ääni…
”Marika?”
Onko se äidin ääni?
”Marika ethän sinä…”
Missä äiti on? Mitä asiaa hänellä on? Miksi äiti on vihainen… Äiti on vihainen! Loma on pilalla! Ei, loma ei saa olla pilalla, yritän vaihtaa unta… eiii!
”Hyi kamala Marika! Herätys senkin keskenkasvuinen pentu!”

Ne sanat tulivat suoraan Marikan korvaan.

Ja totta se oli: äiti todella oli vihainen, se ei ollut unta. Marika alkoi havahtua. Hiekkaranta oli ollut unta, samoin meri, kukat, kylä ja bikinit. Mutta Marikan suuresti järkytykseksi unta ei ollut myöskään se, että hän oli märkä. Marika tunnusteli jalkojaan, ja toden totta: ne olivat yltä päältä kosteat. Marika tunnusteli selkäänsä ja toivoi kaiken johtuvan hikoilusta. Mutta ei, sitä se ei ollut. Äidin järkyttyneen vihaisesta ilmeestä saattoi lukea loput: Marika, 20-vuotias nuori nainen oli todella pissannut housuihinsa, kastellut sukkahousunsa ja vihreän mekkonsa lentokoneessa kesken ensimmäisen lomalentonsa!

”Kuinka… Miten… Ei…” Marika oli häkeltynyt, järkyttynyt ja peloissaan. Ja lisäksi aivan neuvoton. Mitä nyt tapahtuisi? Pitäisikö Marikan vahingosta raportoida lentohenkilökunnalle? Jos hän nyt nousisi tästä, olisiko penkki täysin märkä? Jäisikö hänen takapuolestaan märkä merkki tälle paikalle? Joutuisiko hän nousemaan ylös? Valuisivatko keltaiset pissat maahan asti hänen seistessään? Näkisivätkö kaikki lennolla olevat hänen märän alaosansa? Tulisiko hänestä koko lennon pilkankohde, josta otettaisiin kuvia kamerakännyköillä ja jonka pissainen takapuoli ja tulipunaiset kasvot päätyisivät youtubeen kaikkien naurun kohteeksi? Kyyneleet nousivat Marikan poskille ja suunnaton hätä ja ahdistus ryöppysivät hänen mieleensä. Hän tahtoi vajota koneen pohjan läpi ja pudota maahan, liiskaantua ja kuolla.

Mutta ehei: hän jäisi varmasti eloon ja kokisi henkilökohtaisen helvetin ilmielävänä! Ja sen piruna häärisi hänen äitinsä, joka nyt tarttui lujasti Marikaa käsivarresta ja lähti taluttamaan tätä kohti lentokoneen wc:tä. Mutta sitä ennen he poikkeaisivat Kristiinan luona…

***

TOINEN LUKU: Marikan loma menee pilalle

Pissat valuivat Marikan sääriä pitkin. Marika yritti parhaansa mukaan peitellä sitä, mutta tiesi vallan hyvin, ettei siinä kovin hyvin onnistuisi. Hän yritti olla reippaana, mutta ei mahtanut sille mitään, että tunsi jokaisen näköetäisyydellä olevan matkustajan tuijottavan tilannetta, jossa äiti raahasi pienikokoista housunsa kastellutta tyttöään mukanaan pitkin lentokoneen käytävää. Marika oli järkytyksestä aivan sekaisin, eikä edes osannut arvella, mikä voisi olla tätä tilannetta pahempi. Hänen koko naiseutensa tuntui karisevan olemattomiin sen aikana, kun äiti kuljetti häntä kohti Kristiina-tätiä. Mutta miksi Kristiinan oli nähtävä Marikan tapaturma? Halusiko äiti tieten tahtoen nöyryyttää häntä?

Kristiina käänsi päänsä huomatessaan Marikan ja äidin tulevan. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, tämä oli jo kääntänyt katseensa kohti Marikan jalkaväliä ja todennut tilanteen. ”No johan…” hän sanoi hämmästyneenä, ”Miten siinä noin kävi?”. Marikan ei tehnyt mieli vastata. Hän ei pystyisi avaamaan suutansa purskahtamatta itkuun. Sen sijaan hänen äitinsä oli tiukka ja viileä.
”Tämä tyttö se vain kasteli housunsa kuin pikku vauvat. Voitko kuvitella? Kaksikymppinen nainen ja ei pysty pitämään itseään kuivana!” äiti räyhäsi, eikä varmasti yrittänytkään puhua niin hiljaa, että vain Kristiina hänen asiansa kuulisi. Marika peitti tulipunaiset kasvonsa. Hän tahtoi pyytää äitiään lopettamaan, mutta ei uskaltanut. Hän vain toivoi, että äiti nopeasti pyytäisi Kristiinalta vaihtovaatteet ja päästäisi hänet sen jälkeen menemään: vaihtovaatteiden takiahan heidän piti tänne tulla, niinhän?

Silloin todellinen tälli iskeytyi Marikan takapuoleen: eihän tämä voinut olla enää totta! Hän ei voinut uskoa korviaan, kun äiti pyysi Kristiinaa antamaan yhden Niilon vaipoista Marikalle laitettavaksi. ”Vaipan?! Ei… Ei ei ei ei..” Marika sopersi hiljaiseen ääneen osaksi itsekseen, mutta oikein hän oli tuntunut kuulevan. Kristiina todella kaivoi laukustaan avatun vaippapaketin ja antoi siitä äidille yhden. Marika katsoi kauhuissaan tuota valkoista sidettä äidin kädessä. Tuonko hän joutuisi jalkoihinsa laittamaan? Tuon asian, joka edusti hänelle kaikkein suurinta mahdollista nöyryytystä – sellaista, jota hän ei koskaan olisi tullut itse edes ajatelleeksi. Nyt tämä odottamaton painajainen oli kuitenkin tulossa ihka oikeaksi todellisuudeksi, kun Marika nyt työnnettiin kohti lentokoneen pientä vessaa.

Niin paljon Marikaa ei ollut koskaan hävettänyt. Hän tunsi murtuvansa siihen paikkaan, kun vain tunnustelikin kädessä pitämäänsä pientä valkoista housuvaippaa. Siinä hän istui, lentokoneen pienessä vessakopissa ja itki vuolaasti kuin pienet lapset ikään. Hänestä tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta laittaa tällainen vaippa jalkaansa. Hyvänen aika: hän oli sentään 20-vuotias nuori nainen eikä mikään alle kouluikäinen taapero joka ei ymmärrä mennä vessaan kun on hätä! Vielä enemmän Marikaa järkytti ajatella, että lapsethan oppivat jo noin kolmivuotiaina potalle… Hänen mieleensä piirtyi kuva hänestä ja kolmivuotiaasta pikkulapsesta, mutta tätä vertausta hän ei kestänyt ajatella. Hän peitti päänsä käsiinsä ja antoi itkun tulla niin kovana kuin se oli tullakseen. Marika olikin sillä hetkellä melkoinen vesiputous.

Mutta – realistisemmin ajatellen – mitä vaihtoehtoja hänellä tässä tilanteessa oli? Äiti odotti vessan oven takana useamman sadan matkustajan kanssa ja hän kyyhötti housut kintuissa pienessä lentokoneen vessakopissa. Alushousut ja sukkahousut olivat likomärät, eikä niiden kuivumista kannattanut odotella. Vaihtovaatteet olivat kaikki ruumassa isoissa matkalaukuissa. Mekkokin oli märkä, eikä sitä paitsi ylettynyt edes polviin asti, mikä huononsi kovasti ajatusta kulkea ilman alushousuja Kreetalle saakka. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli tämä pieni mutta paksu serkulta lainattu Pampers-vaippa, jollaisia Marika oli käyttänyt viimeksi muistin ulottumattomissa. Näin epämiellyttävässä tilanteessa Marika ei todellakaan halunnut tietää mitä tehdä, mutta sisempänä hän kyllä tiesi, mitä tulevan pitää. Marikan oli taas kerran taivuttava äidin tahtoon, tällä kerta nöyryyttääkseen itsensä pahemmin kuin mitä oli koskaan osannut kuvitellakaan.

Marika tutkaili vaippaa vähän lähemmin. Pala nousi kurkkuun pelkästään noista iloisista kuvioista, jotka koristivat vaipan etupuolta. Vaippa ei ollut erityisen iso, mutta vain lievästi pienempi kuin hänen käyttämänsä alushousut. Paksu se sen sijaan oli: ilmeisesti jokin yömalli. Näkyisi siis varsin selvästi, vaikka sen piilottaisikin märkien alushousujen alle. Marika avasi hieman vaippaa ja mittaili sitä silmillään. ”Ei auta” Marika huokaisi, ”Se mahtuu…” Ja niin oli tultu pisteeseen, jossa Marika vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, tahtoaan tai tarvetta veti 17 vuotta nuoremman taaperoserkkunsa vaippaa jalkojensa väliin sulkeakseen sukuelimensä ja takapuolensa sen paksujen kerrosten kätköihin – kenties pitkäksikin aikaa? Sitä Marika ei siinä vaiheessa vielä tiennyt, eikä varmasti halunnut sitä myöskään ajatella.

Marika tuijotti peiliin lasittunein katsein ja antoi kyyneltensä valua vuolaasti poskia pitkin. Hän näki edessään tytön. Tuhman pikku tytön. Sellaisen, jota nyt rankaistiin pahoista teoistaan poistamalla häneltä oikeus huolehtia itse yksityishygieniastaan. Hänen asemaansa oli laskettu: hänet oli alennettu täysivaltaisesta nuoresta naisesta muista riippuvaiseksi, ylikasvaneeksi taaperoksi, vain hieman täysavutonta ihmisvauvaa korkeammaksi olennoksi. Tämän muutoksen tunnusmerkkinä hänen keskivartaloaan koristivat nyt vauvan tunnusmerkit, pököttävä peppu ja iloisilla kuvioilla varustetut pampersit. Marika huokaisi ja asetteli mekkonsa paikalleen ja katseli hetken takapuoltaan. Oli selvää, ettei helma peittänyt kaikkea, mutta ei pakkaus nyt niin hirveän huomattavakaan ollut. Kunhan vain Marika muisti pitää kätensä kosteiden kohtien edessä…

Ovi avautui ja äidin naama työntyi esiin. Tämä ei sanonut mitään, mutta katsoi kysyvästi Marikan takapuolta. Marika nyökkäsi äidin sanattomaan kysymykseen. Siinä samassa äiti kuitenkin tarttui Marikan hameen helmasta ja nosti sitä ylös paljastaen hänen vaipoitetun takapuolensa koko lentokoneen peräosalle. Marika säikähti ja kiljaisi tämän odottamattoman kohtelun vuoksi ja löin siinä ohimennen äitiään poskeen. Äiti näytti hurjistuvan, mutta ilmeisesti malttoikin silti mielensä. Kurituksen sijaan hän talutti Marikan käsivarresta takaisin penkille, jolle oli asetellut jonkinlaisen peitteen estääkseen Marikaa likaamasta enempää vaatteitaan. Marika istui nopeasti paikalleen ja levitti mekkonsa niin ilmavasti kuin osasi, jotta peittäisi paitsi vaipan, myös istuimelle asetetun peitteen. Vaikka mitäpä se hyödytti? – Kaikki tällä lennolla olivat varmaan jo nähneet, kuinka Marikan oli käynyt ja mitä hänelle oli siitä seurannut.

Marika painoi päänsä lentokoneen ikkunaa vasten ja sulki silmänsä surullisena. Hän alkoi taas nyyhkiä ja yritti itkeä itsensä uneen. Mikään ei kuitenkaan saanut hänen mielestään hänen mekkonsa alla piileskelevää vaippaa, jonka ajatteleminen sai Marikan alati nöyryytyksestä ja surusta sekaisin. ”Voi miksi näin pitikin käydä?” hän ajatteli ”..ja juuri nyt…”. Marika katsahti äitiä, joka istui hänen vieressään tuiman näköisenä. Tämä vaikutti ihaiselta ja hänen silmissään oli pelottava päättäväisyyden pilke. ”Voi ei…” Marika huokaisi: tästä lomasta ei todellakaan tulisi mikään hauska loma...