skip to main |
skip to sidebar
Euroviisut saivat tänäkin vuonna arvoisensa voittajan! Super-karismaattinen Alexander Rybak rikkoi syystäkin kaikki vanhat ennätykset sinkoutumalla suoraan katsojien sydämiin ja sitä kautta Euroviisu-historiaan. Voiton kunniaksi urheilullinen Sveta-neiti pääsee poseeraamaan voittaja maan lipun kanssa asiaan kuuluvissa varusteissa. Onnittelut Norjaan hienosta voitosta!
Onnea Venäjälle jääkiekon MM-kisojen voitosta vuonna 2009. Suloinen pikku Tatjana pääsi tähän voittoa juhlistavaan kuvaan luonnollisesti vaippoineen. Ai että pidän tästä yhdistelmästä: söpö, raju ja kiihkeä!
Kuvan levittäminen sallittu
Katselin tuossa viime yönä elokuvan nimeltä Tuhansien himojen luostari ja mieleni ei ole antanut minulle rauhaa sen koommin. Kyseessä on mitä kutkuttavimman skenaarion tarjoava nunsploitaation kirkkain helmi, jossa Susan Hemingwayn esittämä viaton nuori neito saa tuta koko keskiaikaisen ahdasmielisen ja kaksinaismoralistisen kirkkolaitoksen koko kauheuden omassa ruumiissaan - mikä voisikaan olla kauniimpaa!Nunsploitaatio on sexploitaation (eli seksiä hyväkseen käyttävän "roskaelokuvan") alalaji, joka nimensä mukaan keskittyy pääasiassa nunnien kätketyn ja kielletyn seksuaalisuuden kuvaamiseen. Kyseessä ei toki ole mikään uusi ajatus: kirjoittihan Giovanni Boccaccio pelehtelevistä nunnista jo iloisella 1300-luvulla. Silti nunsploitaatio ei ole menettänyt kiinnostustaan - liekkö syy sitten siinä, että katolinen kaksinaismoralismi on edelleen vahvasti läsnä, vai siinä, että asetelmassa on jotain ikiaikaista? Ainahan seksuaalisuuden kieltämiseen tähtäävän, ison ja voimakkaan instituution mahti pienen ja viattoman edessä on ihmisiä kiehtonut. Ainakin mikäli sattuu omaamaan taipumusta masokismiin.
Sigmund Freud vertasi aikoinaan kristinuskoa lapsen neuroosiin. Toinen miehen kuuluisa lausahdus on, että jokaisessa meissä asuu pieni masokisti. Itse en näkisi vääräksi yhdistää näitä kahta ajatusta, sillä kristinusko edellyttää mielestäni valtavaa halua vapaaehtoiseen kärsimykseen, nöyryytykseen ja oman huonoutensa esille tuomiseen. Jeesuksen kärsimystiehen yhtyminen, synnintunnustus ja jatkuva rukoileminen ovat vain ruoskan iskun päässä siitä, mitä meidän kaltaisemme puuhaavat yön pimeinä tunteina. Tämän vuoksi tuntuu luonnolliselta, että juuri tällaista taustaa edustava organisaatio otetaan aiheeksi selvästi sadomasokistiseen tarinaan, joka voisi aivan hyvin olla de Saden peruja.
Tuhansien himojen luostari kertaa nunna -elokuvien suurimmat kliseet: nuori tyttö nimeltä Maria (miksi kaikkien nunnien nimi on aina Maria?) jää kiinni pojan kanssa vehkeilystä ja lukitaan luostariin. Luostari ei kuitenkaan ole lainkaan mikään pyhä paikka ja niin nunnat kuin abbedissakin puuhailevat suljettujen ovien sisällä sellaisia tuhmuuksia, mistä muurien ulkopuolella joutuisi suoraan inkvisiition koulittavaksi. Kärsimyksen avulla katumusta opetteleva Maria vedetäänkin pian mukaan tähän epäpyhään menoon ja pian tyttö menettääkin neitsyytensä itse paholaiselle (!). Ja lopulta eri kidutuskeinojen kautta käy Marian tie aina noitaroviolle asti.
Kuten jo mainitsin, Tuhansien himojen luostari yhdistää kliseiseltä tuntuvassa juonessaan sulavasti keskenään Boccaccion ja de Saden. Marian ja de Saden Justinen tie ja kohtalo ovatkin varsin samankaltaiset - eikä yhtään hämmästytä se, että elokuvan ohjannut Jesus Franco on ohjannut elokuvan myös Justinesta. Joskin erona on luonnollisesti se, että katolinen kirkko on itsekäitä miehiä huomattavasti kutkuttavampi hyväksykäyttäjä: suuren auktoriteetin voima ja kyseenalaistamattomuus herättävät ajatonta vihaa, joka saa asettumaan uhrin asemaan äärimmäisen hienosti. Sadismilla viattomuudesta rankaiseva hedonistinen laitos ei herätä empatiaa, mutta säilyttää tekopyhyydessään murtumattomuutensa vielä lopunkin jälkeen. Näin kapina tuota tahoa vastaan jää roihuamaan iäksi.
Mutta sitten itse elokuvaan. Tuhansien himojen luostari ei todellakaan ole pelkkä halpa nunnapornoleffa, vaan ihan oikea elokuva. Ja vieläpä hyvä sellainen. Se on kauniisti kuvattu, hyvin näytelty, eikä Susan Hemingwayn roolisuorituksessa ole kertakaikkiaan mitään valittamista. Hänen kärsivä hengityksensä, itkuisen kasvonsa ja punaiset poskensa sulattavat kovankin sydämen. Juoni on toki kliseinen, eikä kidutusosioita ole ehkä ihan niin paljon kuin ehkä olisi odottanut - tai halunnut. Alastomuutta kyllä riittää, mutta kehot ovat kauniita, eikä irstauteen sorruta liiaksi. Seksikohtauksissakin on säilytetty hyvä maku, vaikka pehmopornon rajaa kieltämättä hiotaankin.
Sysimustaa sadismia etsiville Tuhansien himojen luostari lienee kohtuullinen pettymys, sillä sellaiseksi se on liian kaunis ja liian optimistinen. Mutta niille kaikille, joita ikiaikainen teema hyveellisen neidon kohtuuttomista kärsimyksistä, ryömimisestä suuren ja kyseenalaistamattoman auktoriteetin edestä, sen piiskaamana, raiskaamana ja nöyryyttämänä millään lailla kiinnostaa, tulevat saamaan tästä teoksesta paljon irti. Ainakin äärimmäisen mukavat haavekuvaelmat on taattu, mikäli skenaarion nunnasta luostarin armoilla osaa ottaa vastaan. Nyt lienee aika vetäytyä minunkin omaan nunnaluostariini kärsimään vastuuttomasta käytöksestäni ansaitsemani raipat, vaipat ja jalkapuu ilman vaatteita sunnuntain aamukirkossa. Toivottavasti takapuoleni kimpussa olevat herrasmiehet ovat kuitenkin helliä, kirkossa kun kuitenkin ollaan...
Amen. Millainen olisi tämän päivän luostarilaitoksen paras rangaistuskäytäntö?
Moni vaippafetissisti lienee joskus tullut aatelleeksi, kuinka vanha kyseinen fetissi mahtaa olla. Siinä missä muista sadomasokistisista parafilisoista, esimerkiksi piiskaamisesta ja sitomisesta on merkkejä jo monen sadan vuoden takaa, on vaippafetissismi varmasti huomattavasti uudempi ilmiö. Jos ja kun oletamme, että fetissit syntyvät niihin asioihin, joiden kanssa ihminen on eläissään tekemisissä, ei esimerkiksi perinteisiin kertakäyttövaippoihin suuntautuva fetissi millään voi olla edes montaa kymmentä vuotta vanha ilmiö.
Vaikka vaippoihin liittyvää materiaalia löytyy runsaasti jo 1980-luvulta, nousi vaippafetissi nykyiseen kukoistukseensa vasta internetin läpimurron jälkeen. Byteminen, ABKingdomin ja muiden vastaavien vanhimmissa kuvamateriaaleissa on kuitenkin huomiollepantavaa se, ettei aikuisille tarkoitetuista kertakäyttövaipoista ollut tuolloin juuri tietoa: suurin osa malleista poseeraakin netin vanhimmissa vaippakuvissa liinasta ja muovihousuista koostuvissa kestovaipoissa.
Vanhempaakin toki löytyy: viimeistään 1960-luvulla fetissivalokuvaajien salaisissa arkistoissa alkoi olla myös kuvia aikuisista naisista vaipoissa. Aikana, jolloin kaikki fetissit salattiin vielä tiukemmin kuin nyt, vaippoina saivat toimia vuoroin mitkäkin vähänkään vaippoja muistuttavat harsot ja lakanat. Parhaimmilla studioilla oli toki käytössään ihka oikeita vanhainkotivaippoja, muovihousuja ja jopa tarvittavaa rekvisiittaa: pinnasänkyjä, tutteja ja isojen vauvojen vaatteita.Sekä tietysti aikakauden suositut Baby-doll -yöasut olivat kuumaa tavaraa.
Kun kertakäyttöiset teippivaipat valtasivat vaippa-alan 1980-luvulla, seurasi fetissiteollisuus perässä vuosituhannen vaihteen aikoihin. Nykyään ylivoimaisesti suurin osa netin vaippafetissisteistä kohdistaa kysyntänsä ennen kaikkea aikuisiin naisiin paksuissa teippivaipoissa. Näin onkin helposti huomattavissa, kuinka vaippafetissisti helposti kohdistaa mielenkiintonsa juuri sen kaltaisiin vaippoihin, joita mahdollisesti on itse lapsuudessaan käyttänyt, tai joiden kanssa on ollut varhaisella iällä tekemisissä. Tämä selittää jokseenkin yksinkertaisesti useiden vaippafetissistien näkemyserot.
Vuodesta 2000 tähän päivään mennessä ovat vaippojen koot ovat kuitenkin ainoastaan kasvaneet. Liekkö tässä merkkiä koko yhteiskuntaa vavistelevasta nostalgian aallosta, mutta toisaalta luulen tämän liittyvän toiseen edelleen yleistyvään ilmiöön: julkisen tilan käyttöön jännityksen lisäämiseksi. Kun diaper girls in public -sarja ilmestyi 2004, seurasi sitä varsinainen vaippaviuhahtajien aalto, jolloin kaikki vähänkään kynnelle kykenevät vaippamallit pyrkivät esittelemään topattuja peppujaan julkisesti lyhyiden hamosten alta. Tällainen eroottisen jännityksen hakeminen julkisesta nöyryytyksestä on yksi vanhimpia masokismin ilmiöitä.Nöyryytys on vaippafetissismin keskeinen sana valtaosalla siitä innostuneista ihmisistä. Se toisaalta selittää myös sitä, miksi vanhat vaippakuvat alkavat olla kysyttyä tavaraa netin perukoilla: paitsi että kyseessä on ennen kaikkea nostalginen parafilia, ja näin kaipuu vanhaan tuntuu siinä mielessä luonnolliselta, on myös helppo kuvitella useiden kokevan vaippojen käytön nykypäivänä pikku hiljaa "normalisoituvan", jolloin se suuri häpeä ja outouden tunne, joka kenties sai ihastumaan vaippoihin ensi kertaa, tuntuu kadonneen. Eikä sen puoleen ole vaikea kuvitella, miten suuri nöyryytys vaippoihin joutuminen on joskus 1980-luvulla tai aiemmin ollut: eihän silloin ollut edes nettiä, jonka avulla olisi voinut tietää kohtalotovereista tai vastaavaa.
Muistan useasti kuvitelleeni vaipan jollekin 1950-luvun amerikkaa kuvaavien elokuvien tanssitytöille. Sellaisissa helmuavissa hameissa aikalaisittain paksu kerrosvaippa olisi pilkahtaessaan takuulla nolannut kenet tahansa kovankin likan - kenties ikiajoiksi. Miten mieltä hivelevää onkaan ajatella olevansa itse tuo tyttö... Tai miltä olisi näyttänyt Olivia Newton-Johnin takamus elokuvassa Grease, jos niiden tiukkojen nahkahousujen alla olisi pullottanut jotain ylimääräistä? - Todennäköisesti hyvältä. Niin hyvältä, ettei Sandyä olisi leffan lopussa nähtykään kuin tulipunaisena!Vaippailu on ajatonta, mutta vaipat aikaan sidottuja. Internetin aikakaudessa on se hyvä puoli, että sen avulla jokainen voi etsiä kiinnostuksen kohteensa miltä aikakaudelta tahansa.
